päivän punkti Autioja tyhjä
Maa oli autio ja tyhjä.
Pohjois-Suomen metsäteollisuuden tilanne herättää kysymyksiä. Miten on mahdollista, että puoli Suomea on tyhjenemässä metsäteollisuuden laitoksista.Viimeisimpinä UPM ilmoitti sulkevansa Kajaanin sahan.
Sitä ennen on suljettu jo vaikka mitä. Puolen Suomen kokoisella alueella kyllä kasvaa puu, mutta sitä ei jalosteta. Tai jos jalostetaan, se viedään kumipyörille jonnekin pitkän matkan päähän.
En usko, että metsäteollisuusfirmat piruuttaan sulkevat kaikki tehtaansa. Virheellisiäkin päätöksiä on tehty, mutta kyllä tehtaita uusittaisiin, jos niillä tienaisi.
Kapitalistinen yhtiö sijoittaa rahansa sinne, missä tienaa eniten. Jos tehtaan sulkemisella tienaa enemmän kuin pitämällä tehdas käynnissä niin tehdas suljetaan.
Päätöksiin vaikuttavat myös ja ennen kaikkea odotukset. Ei uskota, että tilanne paranee.
Odotuksissa on, että kuljetukset kallistuvat edelleen. Itämeren rikkidirektiivi nostaa laivarahtien hintoja. Dieselin hinnankorotus nostaa maarahteja. Rautatiet eivät tarjoa vaihtoehtoa, jos rautateitä ei ole.
Metsän hinta putoaa, kun tehtaat suljetaan. Nollaraja etenee entistä pidemmälle. Tällä kaikella on aluetalouteen vaikutus.
Mutta ei vain yksityinen teollisuus vaan myös valtio supistaa taantuvilla alueilla toimintojaan. Kun Pohjois-Karjalasta lakkautettiin varuskunta, se oli vain yksi lenkki pitkässä ketjussa. Ennen sitä valtio oli lopettanut jo pitkän liudan muita työpaikkoja maakunnasta.
Niin on jos siltä näyttää. Ja nyt näyttää siltä, että koko Pohjois-Suomelle ollaan varaamassa köyhtyvässä maassa reservaatin rooli.
Reservaatissa ei koneiden melu häiritse, siellä vallitsee hiljaisuus. Ainoa ääni tulee turistin bemarista, kun tämä saapuu hiihtolomalla laskemaan mutkamäkeä viideksi päiväksi.
Loput 360 päivää on turistikin poissa.
Ainoa uusi kasvunala on kaivostoiminta. Sekään ei auta, jos jalostus on jossakin muualla.
Metsä kuitenkin kasvaa ja sitoo hiiltä myös reservaatti-Suomessa. Mutta turhaan kasvaa, jos tahti on tämä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
