Kuluttajilla yhä vankka usko talouteen – luottamus ennallaan marraskuussa
Myös elinkeinoelämän talousluottamus on pysynyt hyvällä tasolla marraskuussa, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.
Myös elinkeinoelämän talousluottamus on pysynyt hyvällä tasolla marraskuussa, kertoo EK. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAKuluttajien luottamus talouskehitykseen on pysynyt lähes ennallaan, kertoo Tilastokeskus.
Kuluttajien luottamusindikaattorin lukema oli marraskuussa 23,0, kun se lokakuussa oli 23,1. Syyskuussa lukema oli 23,7.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä olivat hyvin valoisat. Myös arviot omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista olivat hyvät.
Myös elinkeinoelämän talousluottamus on pysynyt hyvällä tasolla marraskuussa, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK.
EK:n mukaan kaikkien toimialojen indikaattorit ovat yli pitkäaikaisen keskiarvotason.
Teollisuuden luottamusindikaattori kohosi marraskuussa hieman. Marraskuun saldoluku on +14, kun lokakuun saldoluku oli +12. EK:n mukaan teollisuusyritysten luottamus on selvästi vahvempaa kuin pitkän aikavälin keskiarvo.
Vähittäiskaupan luottamus kääntyi EK:n mukaan selvästi nousuun. Myös rakennusyritysten luottamus vahvistui hieman marraskuussa ja palvelujen luottamus pysyi ennallaan korkealla tasolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
