huidunperä Muistetaan maakuntiamme
Viime päivinä ovat yhteiskuntamme päättäjät toimineet innostuneina työryhmien esittäjinä. Liikenneministeri on asettanut työryhmän suunnittelemaan tiemaksujärjestelmää ja sen käyttöönottoa. Puheenjohtajaksi on kutsuttu Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.
Uusi presidenttimme ilmoitti jo valinta-iltana onnitteluista kiittäessään, että hänen ensimmäisiä toimiaan uudessa tehtävässä on työryhmän aikaansaaminen. Tarkoitus on kehittää lasten ja perheiden nykyoloja ja asemaa.
Kiintoisaa on, että liikenneministerin asettamalle työryhmälle on annettu nimikin. Kyseessä on ”Kohti oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä”.
Huomiota herättää, että ennen yleisten valtionkomiteoiden perustaminen on nyt harvinaista. Tilalle ovat tulleet paitsi työryhmät toimikunnat, selvitysryhmät, jopa ministereitten asettamat selvitysmiehet.
Erinäisiä vuosia sitten meillä kehitettiin yhteiskuntaa nimeämällä niitä varten juuri valtionkomiteoita. Ne koostuivat alan asiantuntijoista, usein myös politiikan edustajista. Oli parlamentaarisia komiteoita, joiden jäseniksi kutsuttiin puolueiden edustajat.
Komiteoissa paneuduttiin puheenjohtajan johdolla annettuun tehtävään palkattujen sihteerien huolehtiessa asioiden kirjaanviennistä. Komitean kokoontumisista jäsenet saivat valtion kohtuullisen kokouspalkkion.
Valmistelutyö oli valtion kannalta siten varsin taloudellista.
Työn tuloksena oli komiteamietintö. Kun täyttä yksimielisyyttä ei aina kaikessa saavutettu, eri mieltä olevat liittivät poikkeavan näkökantansa kirjallisina mietinnön loppuun.
Valtionkomiteoita pidettiin arvostettuina, kätevinä organisaatioina.
Kun hallitus sittemmin antoi esityksiään eduskunnan käsittelyyn, pohjana olleeseen komiteamietintöön tutustuminen kiinnosti ja saattoi auttaakin kansanedustajia työssään mahdollisia eriäviä mielipiteitään myöten.
Media oli kiinnostunut näistä komiteoista ja tapasi niistä pilaillakin toteamalla, että hallitus on taas sen tai tämän vaikeanlaisen asian katsonut parhaaksi haudata valtionkomiteaan.
Tyypillinen valtionkomitea työnsä myönteisten tulosten puolesta oli näinä päivinä viisikymmentä vuotta sitten, 1962, asetettu valtion taidekomitea. Maassa elettiin silloin koulutuksen ja kansallisen kulttuurin kannalta varsin myönteistä kehittämisen aikaa.
Taidekomitea nimitettiin Martti Miettusen vähemmistöhallituksen aikana Heikki Hosian toimiessa opetusministerinä. Puheenjohtajaksi tuli hallinnon ja kulttuurin rutinoitunut, aikaansaapa asiantuntija, Helsingin ylipormestari Lauri Aho, aikanaan Uuden Suomen päätoimittaja.
Komitea sai jäsenikseen paitsi taiteen ja taidejärjestöjen edustajia ja alan asiantuntijoita asetussanojen mukaan myös kaksi maaseudun edustajaa. Komitean tuli nimittäin käsitellä myös maakuntien kulttuuriolojen kehittämistä taidehallintoa myöten.
Toinen maaseudun edustajista oli Suomen Kulttuurirahaston asiamies Erkki Salonen. Hänen työnsä tuloksena Kulttuurirahastossa toimivat maakuntien taidetta ja kulttuuria tukevat, maamme eriarvoistumista estävät maakuntarahastot.
Hallitus katsoi, että myös valtion on syytä tukea ja taata taide- ja kulttuuritoimintaa kautta maan ja estää eroarvoistumista maakuntarahastot perustamalla.
Sellaisia järjestäytyneitä taistelurintamia, joita peruskoulu-uudistusta käsittelevässä komiteassa tällöin esiintyi, valtion taidekomiteassa ei ollut. Tosiasia vain oli, että taiteilijakunnalla ei juurikaan ollut taiteen tukemisen valtakunnallista kokonaisnäkemystä. Kukin ajoi ymmärrettävästi lähinnä oman taiteenalansa asiaa. Maaseudun edustus oli tarpeen.
Työn laajuudesta kertoo, että komitea valmisti mietintöään yli kolme vuotta. Se valmistui vuoden 1965 lopulla. Eduskunta sitten työllistyi hallituksen esitykseksi muokatun aiheen parissa. Eduskunta jopa paransi alueellisen taiteen tukemisen ja kehittämisen mahdollisuuksia. .
Niin syntyivät läänien taidetoimikunnat ja apurahat, läänintaiteilijajärjestelmä, alueteatterit, -orkesterit ja -museot.
Kaikki sujui hyvin 90-luvulle asti. Alueelliset taidetoimikunnat ulottuvat Helsingistä aina Utsjoelle asti. Asiantuntevasti ne ovat toiminnalleen taanneet maakuntiemme kehitystä.
Sittemmin on koettu tällä rintamalla myös taantuman aikoja. Maakunnat on jätetty vähemmälle huomiolle. Kuntien lukumäärän radikaali vähentäminen, kiinnostus Guggenheim-museon rahoittamiseen ja perustamiseen Suomeen ovat päivän puheenaiheita.
Kuitenkin kansallisen taiteen ja kulttuurin kyseen ollen koeteltu totuus on, että inhimillinen lahjakkuus ei meillä rajoitu metropoli-Suomeen.
Ilmiö on yleisvaltakunnallinen. Kunnioitetaan siis käytännössä puoli vuosisataa sitten asetetun taidekomitean toteutuneita ehdotuksia maakuntien kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi.
HEIKINTYTÄR
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
