Kotimainen myisi, jos enemmistö toimisi kuten sanoo
Suomalaisen Työn Liiton teettämän kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista käyttäisi veronpalautuksia kotimaisiin tuotteisiin.
Veronpalautukset napsahtavat tileille parahiksi jouluostoskauden alkaessa. Kuva: LEHTIKUVA / Heikki SaukkomaaVeronpalautukset maksetaan tänään pankkitileille, jotka ovat Verohallinnon tiedossa. Keskimääräinen palautus on 660 euroa.
Suomalaisen Työn Liiton teettämän kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista, 56 prosenttia, ajattelee, että veronpalautuksilla pitäisi ostaa kotimaisia tuotteita ja palveluita. Kyselyyn vastanneista noin kolmannes säästäisi ainakin osan, jos saisi keskimääräisen palautussumman.
Noin neljännes vastaajista käyttäisi veronpalautukset joululahjoihin ja niin ikään neljännes matkustaisi ja viidennes käyttäisi rahat kodin hankintoihin.
Hieman yli joka kymmenes maksaisi veronpalautuksilla velkojaan. Yhtä moni käyttäisi rahat hemmotteluun.
Liiton teettämä kampanjatutkimus tehtiin kesäkuussa, ja siihen vastasi yli tuhat 18–79-vuotiasta suomalaista.
Veronpalautuksia saa noin 3,4 miljoonaa ihmistä. Yhteensä palautuksia maksetaan noin 2,3 miljardia euroa, ja keskimääräinen palautus on 660 euroa.
Jos Verohallinto ei tiedä asiakkaan tilinumeroa, veronpalautus maksetaan maksuosoituksena. Palautuksen voi tällöin nostaa OP Ryhmän kassapalveluita tarjoavista konttoreista 7.–9. joulukuuta alkaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
