Maatalousvaliokuntasallisi metsästyksenEtelä-Konnevedellä
Eduskunnan maatalousvaliokunta katsoo, että säännelty metsästys tulee Etelä-Konneveden kansallispuistossa rinnastaa muuhun virkistyskäyttöön.
”Alueen luonnonarvojen säilyttämiseksi on tärkeää säädellä alueen majava- ja hirvikantaa sekä pienpetokantoja metsästämällä. Alueella on metsästetty kauan, eikä se ole selvitysten mukaan vaikuttanut kielteisesti kantojen tilaan, vaan lähinnä päinvastoin”, valiokunnan pöytäkirjassa sanotaan.
Metsästäminen ei myöskään uhkaisi puiston luontoarvoja.
Lakiesityksen mukaan metsästys olisi kiellettyä. Valiokunnan mukaan kansallispuiston perustaminen esityksen mukaisesti lopettaisi käytännössä kaiken metsästyksen alueella.
Kansallispuiston alueella metsästää tällä hetkellä noin 300 metsästäjää ja metsästysseuroja on kymmenkunta.
Vihreiden kansanedustaja Sari Haapanen jätti eriävän mielipiteen.
Valiokunta puoltaa yksimielisesti, että kansallispuisto nimettäisiin Konneveden–Rautalammin kansallispuistoksi Etelä-Konneveden sijaan.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
