Radio ja tv-ohjelmiaMT:ssä kolme sivua
Maaseudun Tulevaisuus esittelee radio- ja tv-ohjelmat aiempaa perusteellisemmin. Sivusto laajenee entisestä kahdesta sivusta kolmeen ja siirtyy osaksi viikonvaihdetta.
Sivuilla alkaa ilmestyä myös MT:n toimittajien kirjoittama radio- tai tv-aiheinen kolumni. Kolumnisti poimii kolme ohjelmaa, mitä hän aikoo seuraavalla viikolla televisiosta katsoa tai radiosta kuunnella.
Laajentunut viikonvaihdeosasto ilmestyy ensimmäisen kerran tässä lehdessä.
Maaseudun Tulevaisuuden ulkoasua on muutenkin hieman uudistettu.
Grafiikoiden (käyrät, tolpastot ja taulukot) värejä on vahvennettu. Musta on otettu yhdeksi pääväriksi ja harmaan sävyt esimerkiksi taulukoiden lukemista helpottavina taustapalkkeina korvaavat entisen vihreän.
Perusgrafiikoista on karsittu kaikki turha pois. Itse esitettävää asiaa ja erityisesti sen tärkeintä osaa korostetaan riittävillä kontrasteilla.
Logojen eli jatkuvien palstojen ja juttusarjojen tunnuskuvien värejä on vahvennettu.
Etusivun, viikonvaihde- ja teemasivujen ylälaidassa olevaa hyllyä on hieman muutettu. Painavimpien uutisten otsikoista on tehty aiempaa vahvempia. Näin lehti haluaa korostaa tärkeiksi katsomiaan asioita.
PIRJO LOISKEKOSKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
