Sorvipaja peltojen keskellä ruokkii vientiä
Janne Pitkänen (vas.) jatkaa isänsä Heikin aloittamaa metallipajaa entisessä navetassa. ”Tarkoitus on, että kun työntekijä otetaan, se otetaan loppuiäksi.” Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoORIMATTILA (MT)
Kurainen soratie, sänkipeltoja ja vaatimaton peltihalli. Ei heti uskoisi, että täältä lähtee tärkeitä metallinkappaleita maailmalle.
Punaisen hallin seinässä lukeva HJ-koneistus kertoo harvalle mitään. Yritys pokkasi juuri Orimattilan yrittäjien Vuoden yrittäjä -palkinnon, mutta asiaa ei mainita edes firman omilla internet-sivuilla.
”No eeei... Katsoimme just, että sivut ovat vielä olemassa”, yrittäjä Janne Pitkänen, 45, naurahtaa.
Janne jatkaa isänsä 1980-luvulla perustamaa Metallisorvaamo H. Pitkästä, joka toimi aluksi maatilan sivuelinkeinona ja valtasi pian koko navetan.
”Kyllästyttiin reilussa vuodessa lehmiin ja laitettiin ne pois”, Heikki Pitkänen muistelee. Tilalle tulivat kärkisorvi, jyrsin, saha ja cnc-koneita.
”Pikkuhiljaa on laajennettu, pääasiassa velkarahalla. Tämä on paisunut jo vähän liiankin suureksi tälle paikalle.”
Vuonna 1997 yritys muutettiin osakeyhtiöksi ja samalla nimi Heikin ja Jannen mukaan HJ-koneistukseksi. Nyt ainoa omistaja on Janne.
HJ-koneistus sorvaa, jyrsii, poraa ja työstää metallia ja muovia mittatilauksesta.
Työ alkaa kuusi metriä pitkästä umpimetallitangosta, joka sahataan pätkiksi ja muovataan koneiden osiksi. Vaikka pajassa on isoja koneita ja rasvan tuoksua, lopputuotteiden tarkkuus on sadasosamillimetrejä.
Asiakkaat ovat suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä, jotka tarvitsevat laakereita, sylintereitä, akseleita ja laippoja kuljettimiin, paperikoneisiin, lastulevytehtaiden hakeseuloihin, betonielementtitehtaan täryttimiin, risteilylaivojen jätevedenpuhdistimiin, kaivosten poriin ja sairaalasänkyihin.
Osista yli puolet päätyy vientiin esimerkiksi orimattilalaisten Ferroplanin ja Orferin kautta.
Lisäksi oman kylän maaseutuyrittäjät hakevat osia kuorma-autoihin, kaivureihin, vesakkoleikkureihin, lumilinkoihin, kylvökoneisiin ja puimureihin.
”Ei ne koneet koskaan seistessä hajoa. Kun hajoavat, on kiire.”
Asiakkaat ovat pääasiassa Lahden seudulta, eikä matka peltojen keskelle ole ongelma.
”Ihme kyllä kukaan ei ole valittanut. Olisihan sen asiakkaille mukavampaa, jos autoa ei tarvitsisi pestä joka käynnin jälkeen.”
Pitkäset ovat myyneet pellot eivätkä asu enää itsekään kotitilalla.
Kulta-aikaa olivat vuodet 2003–2009. Liikevaihto liikkui miljoonassa, työntekijöitä oli yhdeksän.
”Työtä tehtiin yötä päivää ja velat muuttuivat saataviksi. Janne teki ohjelmat ja minä pyöritin koneita”, Heikki muistelee.
Ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaaminen ei arveluttanut, mutta paperityö yllätti. Apuna on osaava tilitoimisto, eikä muuta ammattiapua olekaan käytetty. Omia tuotteita ei ole eikä niitä tarvitse kaupata.
Vuonna 2009 alkoi lama, mutta onneksi kassa ei ollut tyhjä eivätkä työt ole olleet yhden asiakkaan varassa. Asiakkaat ovat entisiä, mutta töitä on vähemmän. Liikevaihto on puolittunut, koneistajia on kaksi ja tilauksia 2–3 viikoksi eteenpäin.
Yritys elättää Jannen 9-henkisen perheen.
”On tässä mietitty, että missä se lama on, että ehtisi pitää kesälomaa. Viime kesänäkin sahasin 15 tonnia rautaa. Mutta omassa yrityksessä jaksaa painaa”, Janne sanoo.
”On omaa hölmöyttä, jos yrittäjä ei pidä lomaa”, isä nuhtelee.
Pitkäset tietävät vahvuutensa.
”Laatu ja joustavuus.”
Tavaraa tilataan kymmenistä tuhansiin kappaleisiin. Valmista tulee vaikka seuraavaksi päiväksi.
”Kansainväliset yritykset ovat tyytyväisiä, kun varaosan saa lähetettyä nopeasti maailmalle”, Janne Pitkänen sanoo.
Kun vienti hiljeni lamassa, osa asiakkaista siirsi käsityövaltaista työtä Viroon ja Venäjälle. ”Mutta ei mennyt kauan, kun tulivat takaisin. Laatu ei riittänyt.”
Kiinasta taas ei kannata tuoda pieniä eriä.
Pysyvästikin on töitä mennyt, esimerkiksi Sandvikin PMC-Groupin kautta ostamien kallioporakoneiden hydrauliset osat Ruotsiin.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
