Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Sekavaan tilanteeseen ajautunut keskusta päättää uudesta valtiovarainministeristä tänään – arvuuttelu ministeristä käy kuumana, samoin valtakamppailu puolueessa

    Keskustan keskeiset päättäjät kokoontuvat tänään valitsemaan uutta valtiovarainministeriä. Päätös tehdään tilanteessa, jossa puolueen rivit ovat sekaisin. Valtiovarainministerin salkusta luopunut puheenjohtaja Katri Kulmuni ilmoitti viikonvaihteessa, että hän tavoittelee jatkokautta puolueen johdossa.
    Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni poistumassa eduskunnasta perjantaina. Vain vähän aiemmin hän oli ilmoittanut jättävänsä valtiovarainministerin tehtävät. Tiedotustilaisuudessaan Kulmuni kertoi, että keskusta jatkaa hallituksessa. Saman asian hän toisti sunnuntaina viestipalvelu Twitterissä.
    Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni poistumassa eduskunnasta perjantaina. Vain vähän aiemmin hän oli ilmoittanut jättävänsä valtiovarainministerin tehtävät. Tiedotustilaisuudessaan Kulmuni kertoi, että keskusta jatkaa hallituksessa. Saman asian hän toisti sunnuntaina viestipalvelu Twitterissä. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

    Arvuuttelu uudesta valtiovarainministeristä ryöpsähti käyntiin heti perjantaina, kun keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Katri Kulmuni oli kertonut jättävänsä hallituksen.

    Pinnan alla muhinut valtakamppailu sai sekin uutta vauhtia, sillä moni arvioi, että Kulmuni heittää hyvästit myös puolueen puheenjohtajuudelle.

    Joidenkin askelmerkit sekosivat lauantaina: Kulmuni kertoi pyrkivänsä puheenjohtajana jatkokaudelle. ”Puoluekokousväki on antanut minulle luottamuksen ja vain se voi ottaa sen minulta pois", Kulmuni kirjoitti somessa viikonvaihteessa.

    Keskusta päättää puheenjohtajasta syyskuun alussa Oulussa pidettävässä puoluekokouksessa.

    Tänään on kuitenkin vuorossa valtiovarainministerin valinta. Ministeristä päättää keskustan puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja europarlamentaarikoiden yhteiskokous.

    Jos alkuperäinen aikataulu olisi pitänyt, uuden ministerin nimi olisi jo tiedossa. Keskustan ydinjoukon piti päättää ministeriehdokkaasta eilen sunnuntaina.

    Syystä tai toisesta valinta lykkääntyi maanantaiksi. Puolue tiedotti lykkäyksestä lauantaina.

    Keskustan riveistä löytyy varteenotettavia ehdokkaita valtiovarainministeriön johtoon. Valtion rahakirstun vartijaksi on tyrkytetty sekä nykyisiä keskusta-aktiiveja että puolueen veteraanisiiven osaajia.

    Elinkeinoministeri Mika Lintilä olisi monen mielestä luonteva valinta. Lintilän puolesta puhuu, että hän toimi valtiovarainministerinä Antti Rinteen (sd.) pääministerikaudella.

    Lintilä siirtyi elinkeinoministeriksi, kun Sanna Marinista (sd.) tuli pääministeri, ja Katri Kulmuni halusi valtiovarainministerin salkun.

    Paluumuutto valtiovarainministeriöön sopisi Lintilälle mainiosti.

    "Eihän noista paikoista kieltäydytä, jos sellainen esitys tulee", hän muotoili STT:n haastattelussa.

    Kaksinkertainen pääministeri, nykyinen eduskunnan puhemies Matti Vanhanen kerää myös kannatusta.

    Vanhanen toisi hallitukseen kolossaalista kokemusta. Sille olisi käyttöä kriisiaikana, kun Suomi velkaantuu käsittämätöntä vauhtia.

    Vanhasen arvovalta ja osaaminen olisi kovaa valuuttaa myös Brysselissä, jossa on luvassa ankaraa vääntöä EU:n jättimäisestä elvytyspaketista.

    Vanhasen on nimennyt suosikikseen vuosien 1991–1995 keskustalainen pääministeri Esko Aho. Politiikkavuosiensa jälkeen yliopistomaailmassa ja liike-elämässä meritoitunut Aho on itsekin mainittu mahdollisena ministerinä.

    MT:lle Aho sanoo, että ei ole käytettävissä.

    "Se on aktiivipoliitikon tehtävä. Matti Vanhanen on hyvä henkilö tähän toimeen." (MT 5.6.)

    Aho ja Vanhanen eivät ole ainoat entiset pääministerit, joita keskustan riveistä on istutettu uudeksi valtiovarainministeriksi. Porvarihallitusta 2015–2019 johtaneen Juha Sipilän taloustaidoille olisi kysyntää, keskustan riveistä viestitetään.

    Sipilä valtiovarainministerinä olisi mielenkiintoinen ilmestys. Hänen pääministerikaudellaan nykyisistä hallituspuolueista sosiaalidemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalainen kansanpuolue istuivat oppositiossa.

    Esimerkiksi vihreiden Emma Karin mielestä nykyhallitus korjaa sen, mitä Sipilän hallitus runnoi hajalle. Miten sujuisi Sipilän ja Sanna Marinin, Maria Ohisalon (vihr.), Li Anderssonin (vas.) ja Anna-Maja Henrikssonin (r.) yhteistyö?

    Marinin hallituksen keskustalainen puolustusministeri Antti Kaikkonen pärjäisi valtiovarainministerinä, sanoo keskusta-aktiivi MT:lle ja nostaa esiin myös eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen ja puolueen uudeksi johtajaksi toivotun Annika Saarikon nimet.

    Kaikkonen pani omalta osaltaan pisteen spekulaatioille sunnuntaina. Hän kirjoitti blogissaan, että ei aio pyrkiä valtiovarainministeriksi.

    Europarlamentissa istuva keskustaveteraani Mauri Pekkarinen lienee valmis ministeriksi, jos kutsu käy.

    Entisen EU-komissaarin ja nykyisen Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin taloustaitoja ei epäile kukaan. Sitä on epäilty, onko Rehn halukas rahaministeriksi tilanteessa, jossa valtio velkaantuu korviaan myöten.

    Katri Kulmuni lähti valtioneuvostosta. Keskustan puheenjohtajana hän sen sijaan jatkaa ainakin seuraavaan puoluekokoukseen. Kokous pidetään 4.–6.9. Oulussa.

    Moni arvioi perjantaina, että Kulmuni on saanut tarpeekseen myös puheenjohtajan pestistä.

    Arvio oli ennenaikainen.

    Lauantaina Kulmuni julkaisi sosiaalisessa mediassa tunteikkaan kirjoituksen, joka uhkui taistelutahtoa.

    Kulmuni kertoi, että aikoo tavoitella jatkokautta keskustan johdossa: ”Puoluekokousväki on antanut minulle luottamuksen ja vain se voi ottaa sen minulta pois."

    Kulmuni kertoi lähtevänsä laajalle kenttäkierrokselle kansalaisia tapaamaan. Ministerikiireiden loputtua aikaa puheenjohtajuuden hoitoon riittää.

    Puheenjohtajan somejako on hämmentänyt sekä keskustan omaa väkeä että muita. On pohdittu tilannetta, että Kulmuni valittaisiin jatkokaudelle puheenjohtajaksi, mutta hän ei kuuluisi hallitukseen.

    Perinteisesti on ollut niin, että hallituspuolueen puheenjohtaja istuu myös ministerinä. Ei kuitenkaan aina.

    Esimerkiksi pääministeripuolue sosiaalidemokraattien nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne ei ole mukana Sanna Marinin hallituksessa.

    Eri asia on, kuinka moni muistaa Rinteen vielä johtavan sosiaalidemokraattista puoluetta. Niin tehokkaasti Marin vetää huomion puoleensa ja niin vahvasti sosiaalidemokraattien viimeaikainen menestys kannatusmittauksissa henkilöityy häneen.

    Ilmeistä on, että Marin valitaan puheenjohtajaksi elokuussa, kun sosiaalidemokraatit kokoontuvat puoluekokoukseen Marinin kotikaupunkiin Tampereelle.

    Lue lisää:

    Kulmuni vakuuttaa Twitterissä: keskusta jatkaa hallituksessa

    Kulmunin jatko pidentää keskustan draamaa

    Antti Kaikkonen valitsee pienokaisen ennemmin kuin lähtee kisaamaan valtiovarainministerin salkusta

    Katri Kulmunin ilmoitus yllätti: aikoo jatkaa puolueensa puheenjohtajana myös syyskuun puoluekokouksen jälkeen

    Kulmunin kurimus syvenee