Sanomalehtien Liitto haluaa yrittäjät jakamaan postia
Maaseudulla jakelun voisivat hoitaa paikalliset yrittäjät tai osuuskunnat.
Paikalliset yrittäjät tai osuuskunnat voisivat hoitaa postinjakelun maaseudulla, ehdottaa Sanomalehtien liitto.Sanomalehtien Liitto ehdottaa, että postin jakelun viisipäiväisyys turvattaisiin yhdistämällä eri jakeluja ja muita palveluja.
"Taajamissa päiväposti olisi mahdollista jakaa aamun sanomalehtijakelun yhteydessä. Maaseudulla jakelun voisivat hoitaa paikalliset yrittäjät tai osuuskunnat, sanoo Sanomalehtien Liiton hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta.
Sanomalehdille on erityisen tärkeätä, että Postin hoitama jakelu säilyy maaseudulla viisipäiväisenä. Liitto huomauttaa, että haja-asutusalueilla viisipäiväinen jakelu edesauttaa myös maaseudun säilymistä elinvoimaisena.
Posti haluaa karsia jakelupäiviä viidestä kolmeen kustannussyistä. Liikenne- ja viestintäministeriö on esittänyt arviomuistiossaan jakelun hidastamista. Lausuntokierros päättyy lähipäivinä. Hallituksen on määrä viedä eduskuntaan esityksensä postilain uudistamisesta tämän vuoden puolella.
"Arviomuistion ehdotukset johtaisivat ennakoimattomaan, jopa sattumanvaraiseen jakeluun, mikä on kohtuutonta niin kuluttajien kuin yritysten kannalta", Putkiranta huomauttaa.
Putkirannan mukaan jakelupäivien karsiminen olisi kuluttajille haitallisin vaihtoehto. Arviomuistiossa näkökulmana on Postin liiketoiminta ja sen kannattavuus, vaikka lain uudistamisen pontimena pitäisi aina olla kansalaisten etu, hän arvostelee.
"Keskiöön on nostettu palvelujen heikentäminen, kun lähtökohtana pitäisi olla kuluttajien tarpeet ja palvelujen turvaaminen, jopa parantaminen. "
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
