Turveyrittäjä Petri Jussila ei kaihda avointa keskustelua turpeesta
Bioenergia ry on valinnut vuoden turveyrittäjäksi kouvolalaisen Petri Jussilan, jonka perustama PJ-Turve tarjoaa nykyisin töitä 15 hengelle.Vuoden turveyrittäjän Petri Jussilan vahvuus on kyky viestiä toimialan asioista selkeästi, asiallisesti ja kiihkottomasti, kiittelee Bioenergia ry. Jussilan taitoihin kuuluu lisäksi vesien- ja ympäristönsuojelu sekä tuotantoalueiden pitäminen siistinä.
Bioenergian turvevaliokunnan palkitsemisperusteina olivat myös hyvät tuotantotavat ja tuotantotavoitteiden täyttyminen.
Jussila on vastuullinen, pitkäjänteinen ja monipuolinen yrittäjä, palkitsijat kertovat. Hänen 1990-luvun alussa perustamansa PJ-Turve Oy on laajentanut toimintaansa turpeesta puuenergiaan, kotimaisen energian jalostamiseen ja toimituksiin asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
Yrityksessä työskentelee vakituisesti 15 henkeä. Sesongit mukaan lukien yrityksen työllistävä vaikutus on 37 henkilötyövuotta.
Turve työllistää noin 10 000 suomalaista. Tuotannon eri vaiheissa, kokonaisyrittäjinä sekä itsenäisiä pk-turveyrittäjinä, työskentelee noin 2 000 yrittäjää, Bioenergia kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

