Kalmari: "Häpeäraja ylittyy monessa kohtaa – asfaltointiväli voi olla harvaan asutuilla seuduilla jopa 60 vuotta"
Tiestön kunnon lisäksi Anne Kalmarin johtama työryhmä pohtii, olisiko erivapauksista harvaan asutun seudun elvyttäjäksi.Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä pohtii, kuinka vahvistaa maaseudun elinvoimaa. Auttaisivatko erivapaudet?
Mietinnässä on esimerkiksi junamatkan sisällyttäminen työaikaan pitkillä etäisyyksillä, ja ikäihmisten ajoluvan jatkaminen rajoitetusti niin, että se mahdollistaisi asioimisen kirkonkylällä.
"Ideat ovat vasta keskustelussa, mutta ilahduttavia, uudenlaisia avauksia", kertoo valtioneuvoston viime syksynä asettaman ryhmän puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.).
Kalmarin johtama ryhmä on kokoontunut vasta kerran. Mukana on jäseniä kaikista eduskuntapuolueista.
Työlistalla ovat ensimmäisenä tiestöön, laajakaistoihin ja julkiseen liikenteeseen liittyvät asiat. Niistä aloitettiin, jotta näkökulmat ehtivät mukaan väylätyöryhmän työskentelyyn, Kalmari kertoo.
"Häpeäraja ylittyy alemmassa tieverkossa monessa kohtaa. Asfaltointiväli on paikoin lähes 60 vuotta."
Ryhmän jäsen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) Lapista muistuttaa, että tiestön ja infran toimivuus vaikuttaa merkittävästi yritysten toimintaan ja koko elinkeinoelämään. Tietoverkkojen riittävä tehokkuus on olennaista palvelujen siirtyessä verkkoon.
Kiinteistöjen arvon lasku, johon ratkaisuksi on ehdotettu jopa romutuspalkkiota, on puhuttanut myös.
"Asuntojen arvon romahtaminen on este työvoiman liikkumiselle, jonkinlaista joustoa pitäisi löytyä", Ojala-Niemelä linjaa.
Kiinteistöveron pitäisi Kalmarin ja Ojala-Niemelän mielestä vastata kiinteistön todellista arvoa.
"On ihan eri asia, sijaitseeko asunto Tohmajärvellä vai Espoossa", Kalmari sanoo.
Työryhmä pyrkii luomaan asioista yhteisen linjauksen, joka jäsenten on tarkoitus hyväksyttää omissa poliittisissa ryhmissään. Työ ei ole aivan helppoa, sillä puolueilla on Kalmarin mukaan hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on maaseudulle hyväksi.
Puheenjohtaja kuitenkin uskoo, että tuloksia saadaan aikaan. Hän toivoo linjausten kantavan yli vaalikausien sitouttamalla puolueet niihin. Ensimmäinen tavoite on ensi syksyn budjetti, sen jälkeen puolueiden seuraavat hallitusohjelmat.
"Niin vaikutusten pitäisi kantaa, oli seuraava hallituspohja mikä tahansa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

