Kummitaimen OulaSallan Savinajoessa
Maaseudun Tulevaisuuden kummitaimen Oula on löytynyt Sallan kunnan alueelta Savinajoen alimmasta koskesta. Tutkijat ovat aiemmin etsineet Oulaa alempaa Oulankajoen vesistöstä.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) erikoistutkija Ari Huusko paikansi Oulan Savinajoesta tämän viikon alussa.
Huusko arvelee, että Oula on jo palaamassa kutualueelta takaisin Oulankajoen pääuomaan, johon se lähti nousemaan 9. heinäkuuta.
Ensin taimen käväisi Kitkajoessa, mutta palasi takaisin ja kääntyi Oulankajokeen. Joessa olevan Kiutakönkään Oula ylitti omin avuin. Monet muut taimenet on siirretty könkään yli ihmisvoimin.
Oulankajoen Kiutakönkään alta ryhdyttiin pyydystämään kutuvaelluksella olevia taimenia jo vuonna 1965. Kalat siirrettiin ihmisvoimin könkään yli.
Myöhemmissä tutkimuksissa on selvinnyt, että taimenet pääsevät vaivatta omin voimin könkään yli. Siirtoja jatketaan silti.
Oulangan villi taimen -hankkeen projektipäällikkö Raisa Nikula etsi Oulaa syyskuun 22. päivänä Savinajoen alajuoksulta, mutta ei löytänyt. Kala oli silloin todennäköisesti ylempänä joessa.
Oula on yksi 24:stä radiolähettimellä merkitystä taimenesta. Kalat merkittiin Venäjän puolella Olangajoessa.
Oula pyydystettiin rysällä Venäjän puolella 1. heinäkuuta. Tutkijat punnitsivat urostaimenen painoksi 4 150 grammaa. Pituus oli 70 senttiä.
Merkintäpaikalta Suomen rajalle on matkaa noin 50 kilometriä. Alkuviikosta Oula oli Suomen puolella vesiteitse yli 40 kilometriä rajalta.
Muutama Venäjällä merkitty taimen ei ole tullut vieläkään Suomeen.
Nimetön radiolähettimellä merkitty naarastaimen on siirretty Kiutakönkään yli kahdesti. Ensimmäisen kerran kala siirrettiin 3. heinäkuuta.
Kala palasi Kiutakönkäästä alas ja kävi kääntymässä Kitkajoessa 15. heinäkuuta. Sitten se ui jälleen könkään alle ja siirrettiin toisen kerran yli 30. heinäkuuta.
Toisen ylisiirron jälkeen kala on pysytellyt Oulankajoessa könkään yläpuolella. Taimen on 64 senttiä pitkä ja 2,7 kiloa painava naaras.
REIJO VESTERINEN
Oulan ja muiden radiolähetin-
taimenten vaellusta voi seurata netissä osoitteessa
www.oulangantaimen.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
