Perussuomalaisilla erilaiset näkemykset eläkkeistä
Perussuomalaiset maatalousvaikuttajat eivät hyväksy maatalousyrittäjien eläkejärjestelmän (myel) rahoituspohjan muuttamista.
Puolueen työmies Matti Putkonen arvioi keskiviikkona (Suomen Uutiset 10.1.), että autoverosta luovuttaessa samankokoinen summa valtion budjettiin saataisiin esimerkiksi maatalousyrittäjien eläkemaksuista. Käytännössä se vaatisi budjettileikkausta maanviljelijöiden eläkerahoihin.
”Onko duunareiden, jotka itse kustantavat eläkkeensä, maksettava vielä maatalousyrittäjienkin eläkkeet korkealla autoverolla?” Putkonen kysyy.
Kansanedustajat Lauri Heikkilä, Reijo Hongisto ja Pirkko Mattila sekä maaseutupoliittisen työryhmän jäsen, kansanedustaja Pentti Oinonen tyrmäsivät Putkosen pohdinnat myel-järjestelmän romuttamisesta. Kansanedustajan mielestä näkemykset eivät vastaa puolueen eivätkä eduskuntaryhmän kantoja.
”Perussuomalaisten maaseutupoliittisessa ohjelmassa todetaan selkeästi, että maatalousyrittäjä on eläkkeensä ansainnut. Puhutaan sentään suomalaisen puhtaan ruuan tuottajasta”, kansanedustajat toteavat.
Nelikkö muistuttaa myös, että myel-eläkkeet ovat yrittäjäeläkkeistä pienimpiä, vaikka maatalousyrittäjä tekee pitkää päivää alkutuotannossa.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström ei halunnut asiaa kommentoida MT:lle, vaan vetosi siihen, että perjantaina julkistettava maaseutupoliittinen ohjelma kertoo puolueen kannan.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Heikkilä kertoo, ettei Putkosen ajattelu ole realistista.
”Niin kauan kuin yhteiskunta haluaa maataloustuotteet ilmaiseksi, yhteiskunnan pitää maksaa myös viljelijäväestölle eläketurva”, Heikkilä kommentoi.
Hän korostaa, että ruokaturvaa on pienessä maassa ylläpidettävä ja sitä kautta huolehdittava työpaikoista.
Putkosen ajattelua Heikkilä kuvaa suppeaksi.
”Kovin äkkiä ei ole paluuta suoramyyntitoimintaan. Uskon, ettei tästä Putkosen heitosta lähde laajempaa keskustelua, ellei minun ylitseni puolueessa kävellä.”
Maaseudun Tulevaisuudelle Putkonen täydentää, että hänen sanomansa oli keskustelun avaus, jotta seuraava hallitus leikkauspäätöksiä tehdessään miettisi myös suomalaista maataloutta uudesta näkökulmasta.
”Maatalousyrittäjien eläkkeitä ei olla viemässä, eikä kyseessä ole puoluehallituksemme virallinen kanta”, Putkonen täsmensi.
Putkoselle suomalaisen maatalouden avainkysymys on, että kovaa työtä tekevälle viljelijälle on jäätävä käteen nykyistä enemmän tuloa.
Tällöin eläkemaksut olisi kyettävä tuloista maksamaan ilman, että niitä pitää maanviljelijän anoa valtion budjetin kautta.
”Järjetöntä on tilanne, että teet 30–40 vuotta seitsemän päivää viikossa työtä ja kun siitä jäät eläkkeelle, eläke pitää hakea valtion budjetista”, Putkonen kuvaa.
Putkonen arvostelee myelin ohella myös viljelijöiden viimeksi päätettyä eläkeremonttia.
”Erikoistilanne on sekin, että äskettäin tehtiin koko maassa isoja eläkeratkaisuja ja nostettiin muiden eläkeikiä mutta ei maatalousyrittäjien. Miksi näin?”
”Perussuomalaisten kanta on yksiselitteinen siinä, että elintarvikehuollon on taattava sataprosenttinen omavaraisuusaste. Mutta mikä sitten pitää maataloustuotteiden hinnat kannattamattoman alhaalla ja vetää välistä? Erityisesti lihapuolen jättiyritykset ja myös Evira, joka pitäisi heivata jorpakkoon sieltä välistä rahastamasta.”
Verkkolehdessä Putkonen kirjoitti maatalousyrittäjien pystyvän maksamaan omat eläkkeensä, kunhan ”ala vapautetaan Eviran ja keskustan bulvaanien hallinnoimista maito- ja lihajättien ikeestä”.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
