Traktorimarssijat pääsivät Kittilään pikkuremonteilla
Yhtä takavannetta piti hitsata, kahta vesiletkua korjata ja yksi tuulettajan remmi vaihtaa. Paluumarssi alkaa maanantaina.
Traktoriharrastajat ajelivat vanhoilla koneilla torstaina ja perjantaina Kittilään. Huomenna käynnistyy paluumatka. Kuva: Pekka FaliVeteraaritraktoreiden huimapäinen kalustomarssi Pohjois-Pohjanmaalta Kittilään sujui paukkupakkasista huolimatta ongelmitta. Vanhojen työkoneiden saattue saapui määränpäähän Kittilään suunnitelmien mukaan perjantai-iltana kello 23.30 aikaan.
"Yhtä takavannetta piti hitsata, kahta vesiletkua korjata ja yksi tuulettajan remmi reistasi. Siinä kaikki – ei ollut edes ongelmia", kertoo nivalalainen Olli Ylikoski matkan vaiheista.
Hän vakuuttaa, ettei kaksipäiväisen reissun aikana kylmäkään tullut.
"Mitä nyt vähän tauoilla täristiin."
Kalustomarssin reitti kulki pääosin sivuteitä pitkin, vain pätkän matkaa kuljettiin nelostietä. Ohituksia tuli, mutta vaaratilanteita ei sattunut.
Huomenna porukka lähtee ajelemaan takaisin. Paluumatkalle on luvassa mukavammat olosuhteet, kun pahin pakkanen on hellittänyt.
Traktoriharrastajat järjestivät kalustomarssin kunnioittaakseen entisaikojen savotoissa rehkineitä miehiä ja koneita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
