Yhdistyksiä palkittiin
Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallinen tunnustuspalkinto on myönnetty tänä vuonna kolmelle yhdistykselle.
Ensimmäisen sijan jakoivat Pitkäsenkylän maa- ja kotitalousnaiset Kalajoelta sekä Seinäjoen maa- ja kotitalousnaiset. Toisen sijan palkinnon sai Kyyjärven maa- ja kotitalousnaiset.
Tunnustusta annetaan yhdistysten yhteistoiminnasta, näkyvyydestä sekä Maa- ja kotitalousnaisten yhteisten asioiden eteenpäin viemisestä.
Pitkäsenkylän maa- ja kotitalousnaiset kokoaa kyläläisiä yhteen kahvitapaamisilla ja jumppatuokioilla sekä retkillä, kursseilla ja talkoilla. Yhdistys on järjestänyt muun muassa lounastapahtumia kyläläisille, laturetkiä ja huivinvaihtopäiviä.
Yli 80 vuotta vanhan Seinäjoen maa- ja kotitalousnaisten monipuolisesta toiminnasta jokainen voi valita itselleen mieleistään tekemistä. Yhdistys toimii Seinäjoen kaupunkialueella, missä on runsaasti muutakin vapaa-ajan tarjontaa. Silti naiset järjestävät aktiivisesti jäsentapaamisia, retkiä ja virkistystilaisuuksia.
Kyyjärven maa- ja kotitalousnaisilla on jäseniä 117, noin 10 prosenttia Kyyjärven asukkaista. Yhdistys järjestää paljon kursseja ja on aktiivinen yhteistyökumppani sekä kunnalle että muille yhdistyksille. Myös yksityisiä henkilöitä autetaan kahvituksissa ja juhlien järjestämisessä.
Lisäksi kunniamaininnan aktiivisesta toiminnasta saivat Ikaalisten Itäisen maamiesseuran naisosasto, Kerälän ympäristön maatalousnaiset Suomussalmelta, Kieringin kyläseura Sodankylästä sekä Kytökylän maa- ja kotitalousnaiset Haapavedeltä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
