Tilatukeen tulossaviiden prosentin leikkaus
EU:n maatalousbudjetin pienentäminen tuntuu myös Suomessa. Eniten tuet kuitenkin putoavat Keski-Euroopan maissa, joissa lähes kaikki tuet ovatkokonaan EU:n maksamia. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
Tämän vuoden lopulla maksettavia maatalouden suoria EU-tukia leikataan noin viidellä prosentilla.
Leikkaus koskee tilatukea, lypsylehmäpalkkiota, nautapalkkiota, uuhipalkkiota, teuraskaritsan laatupalkkiota, valkuais- ja öljykasvipalkkiota sekä tärkkelysperunapalkkiota.
Leikkauksen taustalla on EU-johtajien helmikuussa tekemä rahoituskehyspäätös, joka supistaa unionin maatalousbudjettia. Kehyksissä sovittiin EU:n budjetista vuosille 2014–2020. Teknisesti tämän vuoden tuet maksetaan ensi vuoden budjetista.
”Maatalousbudjetin puolesta tehtiin eurooppalaisella tasolla paljon töitä, mutta kokonaan leikkauksia ei onnistuttu välttämään”, MTK:n Brysselin toimiston johtaja Simo Tiainen tunnustaa.
Rahoituskehyspäätös on ollut tiedossa jo pitkään, mutta leikkausten kohdentuminen jo tämän vuoden tukiin tuli edunvalvojillekin yllätyksenä.
Leikkaus perustuu niin sanottuun rahoituskurimekanismiin, josta sovittiin vuonna 2003. Käytännössä se tarkoittaa, että EU-komissiolla on velvollisuus leikata tukia, jos näyttää, että budjetin määrärahat ovat ylittymässä.
Aikaisemmin mekanismia ei ole tarvinnut käyttää, koska maatalousbudjetissa on ollut aina jonkin verran löysää. Nyt jäsenmaiden ajama säästölinja on kuitenkin pannut EU:n rahat tiukalle.
”EU-tason leikkaukselle ei käytännössä enää voi mitään. Nyt katseet kohdistuvat Suomen hallitukseen. Menetykset pitää korvata kansallisilla toimilla”, Tiainen vaatii.
Paineita on hänen mukaansa varsinkin Etelä-Suomen kansallisen 141-tuen neuvotteluissa, joita hallitus parhaillaan käy komission kanssa.
Periaatteessa hallituksella olisi mahdollisuus nostaa myös lfa- ja ympäristötukien kansallista rahoitusta, mutta viime vuosina hallitus on sitä vastoin tehnyt päätökset yhteensä noin sadan miljoonan euron leikkauksista maatalouden tukiin.
Komission esityksessä suorien tukien leikkaus koskisi vain 5 000 euron ylittävää osaa EU:n maksamasta tuesta.
Osa jäsenmaista haluaisi kuitenkin poistaa rajan, jotta leikkaus iskisi myös pienimpiin tiloihin.
Suomen kannalta rajan suuruudella ei ole kokonaisuutena juuri merkitystä. Eri kokoisilla tiloilla se kuitenkin vaikuttaa.
Jos raja pysyy 5 000 eurossa 20 hehtaarin viljatila säästyisi leikkaukselta kokonaan, kun sadan hehtaarin tila menettäisi noin tuhat euroa vuodessa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
