Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Soini kallistuu punamullan suuntaan

    ”Perussuomalaiset on hyvä kasvutarina ja itse olen tällainen hyvin käyttäytyvä raikulipoika: pukeudun niin kuin mua huvittaa, puhun mitä ajattelen enkä muuta mielipiteitäni. Aion jatkaa puheenjohtajana vielä monta vuotta”, Timo Soini sanoo Espoossa Kivenlahden uimarannalla. Kari Salonen
    ”Perussuomalaiset on hyvä kasvutarina ja itse olen tällainen hyvin käyttäytyvä raikulipoika: pukeudun niin kuin mua huvittaa, puhun mitä ajattelen enkä muuta mielipiteitäni. Aion jatkaa puheenjohtajana vielä monta vuotta”, Timo Soini sanoo Espoossa Kivenlahden uimarannalla. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uskoo puolueensa vaalivoittoon ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tähtäimessä on pääministeriys. Samaan hallitukseen sopii keskusta, sillä se on samoilla linjoilla energia-, alue- ja talouspolitiikassa.

    ”Keskusta joutuu tässä tosi testiin. He ovat äänestäneet kolme vuotta kaikissa EU-asioissa ja tukipaketeissa samoin kuin me eli hallitusta vastaan, ja tällä linjalla pitää jatkaa.”

    Entä se kolmas?

    ”Olen 60–40 kallellani punamultaan. Rinne kehittyy ja Stubbin mediakone onnistuu. Mutta ei kokoomuksen prosentin tai puolen meitä suurempi kannatus tarkoita, että maahan tehdään kokoomusvetoinen hallitus.”

    Kynnyskysymys kokoomuksen kanssa ovat EU-asiat.

    ”Meidän ei pidä maksella eikä taata toisten maiden velkoja.”

    Soini ei ole asiassa ”kirjausten kipeä”, enemminkin periaatteissa pysyvä.

    Vihreät, RKP ja kristilliset – omissa asioissaan jumittavat ”takiaispuolueet” – Soini haluaa pois seuraavasta hallituksesta, samoin vasemmistoliiton.

    Vihreät – nuo ”järjettömät luonnonsuojelun, turpeen ja muun sääntelijät” – hän häätäisi ympäristöministeriöstä.

    ”Ei muuta, kun vihreät pitkässä kaaressa turvesuolle! Stubbin pitäisi sanoa Ville Niinistölle heti syyskauden alussa, että ydinvoimaluvat käsitellään ja tuossa on ovi. Se aukeaa ulospäin.”

    Perussuomalaisilta onkin odotettavissa välikysymys energiapolitiikasta.

    ”Kuka hallitusta johtaa? Voiko koko Suomen energiapolitiikka olla hädin tuskin kymmenen kansanedustajan puolueen vankina ja hallitus kiinni jossakin ohjelmansa kuolleessa kirjaimessa? Kerrankin, kun joku olisi investoimassa Suomeen miljardeja!”

    Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana Soini katsoo, että Suomen kannattaa neuvotella talouspakotteista suoraan ja presidenttivetoisesti, ei vain EU:n kautta.

    ”Mutta niin kuin kalamies: hiljaa, niin saadaan kalaa.”

    ”Niin kauan kun pystymme EU:n kautta estämään rajayhteistyön ja elintarvikeviennin jumiutumisen, hyvä niin. Jos menemme kokonaan Brysselin raiteen varaan, meille käy huonosti.”

    Hän painottaa henkilösuhteiden merkitystä ja kehuu tasavallan presidentti Sauli Niinistön toimintaa venäläiskollegansa Vladimir Putinin kanssa. Mutta en laskekaan Niinistöä enää kokoomuslaiseksi.

    Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kerää kehut. Pääministeri Alexander Stubbiin (kok.) Soinilla on ”veljellinen kilpailusuhde”, toimivat puhevälit ja riittävä tiedonvaihto esimerkiksi pakoteasiassa.

    ”Tässä olisi oppositiojohtajalla pelin paikka ja kanavat auki räimimiselle, mutta isänmaan turvallisuudella ei tehdä puoluepolitiikkaa.”

    EU-politiikassa on Soinin mielestä toistaiseksi onnistuttu, joskaan hän ei peittele pettymystään siinä, että Ranska sai varmistettua tukialustoimitustensa sujumisen.

    ”Jos listalle olisi laitettu Mersun ja muiden varaosat, se olisi iskenyt tavalliseen kansaan ja nurkista olisi etsitty Ladoja.”

    ”Ukrainan kriisin iso opetus on ollut, että Suomen täytyy pitää huolta omasta puolustuksesta ja alan teollisuudesta. Ruotsi teki karmean virheen ajaessaan puolustusvoimansa alas”, Soini sanoo.

    Nykyinen raha ei riitä.

    ”Vuosittain tarvitaan 100–150 miljoonan euroa lisää. Siitä emme isoa riitaa saa.”

    EU:n nopean toiminnan joukot Soini olisi valmis lakkauttamaan, jos niille ei ole käyttöä. Sen sijaan kumppanuusyhteistyötä voisi lisätä esimerkiksi Pohjoismaiden tai Baltian kanssa.

    Yhdysvaltojen vetäytymistä Euroopasta hän pitää vaarallisena, koska ”USA:n asemahti on myös Euroopan sateenvarjo ja pelote”.

    Suurin huoli kohdistuu nyt Lähi-itään, missä ”tulitikun raapaiseminen” saisi kriisin leviämään ja pakolaismassat liikkeelle. Vastuussa olisivat Suomen johtamat YK-joukot Libanonissa.

    Soinin kanta Nato-jäsenyyteen olisi myönteinen vain, jos koko Eurooppa olisi Natossa.

    ”Sellaista ei tule.”

    ”Kokoomus haluaa tästä varmasti vaaliteeman, mutta meille tärkeämpää on talous-, alue- ja energiapolitiikka. EU-asiat nousevat, emmekä hylkää maahanmuuttoa.”

    Kotimaisista asioista oppositiojohtaja uskoo Suomen talouden nousuun ”nuppi kerrallaan”: hän perää ”henkistä muutosta” eli uudenlaista hallitusta ja esimerkiksi arvonlisäverohelpotukset ”hevosenkengittäjille, pienteurastajille, kalanpurkittajille ja vastaaville”.

    ”Hajautusta ja pieniä toimijoita, suuret yksilöt eivät meitä enää pelasta.”

    ”Kuntapäättäjien pitäisi tajuta, että samalla kun lakkautetaan kyläkoulut ja kyläkaupat, puolitetaan ihmisten asuntojen arvo. S- ja K-etukortit pitäisi vetää silppuriin, koska ne orjuuttavat ihmiset suurten ketjujen asiakkaiksi.”

    Energiantuotannon tulee olla kannattavaa ilman tukia.

    ”Turpeen ja hakkeen käyttöä tulee verottaa niin, ettei se ole kalliimpaa kuin kivihiilen. Ydin- ja vesivoiman windfall-veron peruminen oli oikein, mutta tuulimyllyjen syöttötariffeissa ei ole mitään järkeä.”

    Hän lyttää vihreän talouden, sähkön ja liikkeen ”huijaukseksi” ja ”hirveäksi manipulaatioksi”.

    Biotalous sen sijaan on hyvä asia, samoin maatalouden tukeminen.

    ”Filosofiani lähtee Joosefin ajoista: jos joutuu vieraan leivän varaan, ollaan pian faaraon hovissa orjina.”

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Ei muuta, kun vihreät pitkässä

    kaaressa turvesuolle! Stubbin

    pitäisi sanoa Ville Niinistölle heti

    syyskauden alussa, että ydinvoimaluvat käsitellään ja tuossa on ovi.

    Se aukeaa ulospäin.«

    Avaa artikkelin PDF