Kesän ukkoskausi alkoi maanantaina
Maanantaina koettiin kesän toistaiseksi voimakkain ukkonen. Etelästä saapunut voimakas ukkosalue tuotti päivän aikana yhteensä noin 250 maasalamaa.
Salamat esiintyivät kapealla vyöhykkeellä etelärannikolla, ja salamoita havaittiin useilla alueen paikkakunnilla, kertoo Ilmatieteen laitos tiedotteessaan.
Vähäisestä salamäärästä huolimatta kyseessä oli tähän mennessä vuoden runsaimmin salamoinut ukkospäivä. Viileähkö säätyyppi ei ole ollut suotuisa voimakkaille ukkosille.
Suomen ukkoskausi alkaa tyypillisesti toukokuussa ja loppuu syyskuussa.
Suomessa ukkosille on tyypillistä suuren vuosivaihtelun lisäksi se, että ukkoskauden aikana esiintyy 1–3 rajua ukkospäivää, jolloin vuorokausisalamamäärät ovat yli 10 000.
Keskimäärin voimakkaammat ukkoset esiintyvät heinäkuussa. Viime vuonna jo 19.5. havaittiin yhden vuorokauden aikana lähes 15 000 salamaa.
Ukkonen aiheuttaa vuosittain myös vahinkoja. Vaikkei joskus hyvin ennalta-arvaamattoman salamaniskun vaikutuksilta voi täysin suojautua, vahinkojen todennäköisyyteen voi kuitenkin vaikuttaa, Ilmatieteen laitos muistuttaa.
Sisätiloissa kannattaa ukkosella välttää sähkölaitteiden, lankapuhelimen, vesiputkien ja -kalusteiden sekä tulisijojen käyttöä ja läheisyyttä.
Ulkona auto tai muu metallikorinen kulkuväline antaa hyvän suojan, polku- ja moottoripyöräilyä kannattaa sen sijaan välttää.
Vesillä on suositeltavaa rantautua, jos se on mahdollista, myös vesirajaa pitää ukkosella välttää. Purjevene vaatii ukkossuojauksen.
Puun alle ei saa ukkosella suojautua. Jos parempaa suojaa ei ole, kannattaa kyykistyä alueen isoimman puun lähettyville, noin sen korkeutta vastaavalle etäisyydelle. Sateenvarjoa ei saa ukkosella käyttää.
Ilmatieteen laitoksen nettisivulla on myös havaintolomakkeita, joilla kerätään tietoa huomiota herättävistä sääilmiöistä, kuten suurista rakeista, salaman iskemistä puista sekä trombeista ja pölypyörteistä.
Vielä tiistaina lomakkeet piti etsiä Ilmatieteen laitoksen sivuilta hakusanalla havaintolomake.
Maikki Kulmala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
