Katso oman kuntasi tilanne: Koronarokotukset ovat tällä hetkellä pisimmällä Lapissa – koko Suomen väestöstä oli eilen rokotettu 2,71 prosenttia
Rokottaminen etenee koko maassa, mutta sairaanhoitopiirikohtaiset erot rokottamistahdissa ovat tällä hetkellä melko suuria.
Koronarokottaminen etenee koko Suomessa. Pohjoisimmassa Suomessa tahti on tähän mennessä ollut muuta maata rivakampaa. Kuva: Emmi KorhonenSuomalaisista koronarokotteen oli saanut eilen keskiviikkona yhteensä 149 951 henkeä, eli 2,71 prosenttia väestöstä.
Pisimmällä ollaan Suomen sairaanhoitopiireistä Lapissa, jossa 5,7 prosenttia väestöstä on saanut koronarokotuksen.
Etelä-Savossa on rokotettu 4,8 prosenttia ihmisistä ja Pirkanmaalla 3,6.
Määrällisesti eniten rokotuksia on annettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, vaikka prosentuaalinen osuus väestöstä jää 2,3 prosenttiin.
Pienimmät prosentuaaliset rokotusmäärät ovat tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan (1,7 prosenttia) ja Kanta-Hämeen (1,8 prosenttia) sairaanhoitopiireissä.
Tilastot käyvät ilmi THL.n sivuilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
