Tuulivoimayhtiö maksaa kylälle kehittämisrahaa
Uudenlainen sopimusmalli velvoittaa tuulivoimayhtiön maksamaan Hartolan Vuorenkylälle kehittämisrahaa, parantamaan sähkönjakelua ja kenties rakentamaan laajakaistayhteydet.Hartolan Vuorenkylä-seura toivottaa tuulivoiman tervetulleeksi paikkakunnalle. Tuulivoimayhtiö ja kylä ovat tehneet alustavan sopimuksen, josta hyötyvät kaikki alueen asukkaat.
Jos voimalat rakennetaan, kylä saa 25 vuoden aikana muun muassa 100 000 euroa kehittämisrahaa ja mahdollisesti tuliterät laajakaistayhteydet.
Kylien liiketoiminta-asiamies Juha Kuisma Suomen Kylätoiminta ry:stä kertoo, että Vuorenkylän tapauksessa on sovellettu ruotsalaista sopimusmallia. Naapurimaassa on yleinen käytäntö, että tuulivoimayhtiöt maksavat kylille kehittämisrahaa. Se voidaan sopia könttäsummaksi tai tietyksi osuudeksi tuulivoimaloiden vuotuisista tuotoista.
”Ruotsissa se on yleensä noin 0,3 prosenttia liikevoitosta, jos on alle 4 myllyä. 120-metrisen myllyn osalta se tekee noin 2 000 euroa vuodessa. Ehdot eivät muutu, vaikka myllyt myytäisiin toiselle yhtiölle.”
Tuulivoimayhtiö Ilmatar on perustanut Hartolaan paikallisen energiayhtiön eli Ilmatar Hartolan, joka maksaa veroja kyseiseen kuntaan. Kuisman mukaan se on yksi tapa tulla vastaan paikallisyhteisöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

