Viljan hinnat hipovatSuomessa EU-ajan ennätystä
Viljoista maksetaan Suomessa EU-ajan korkeinta hintaa. Korkeaa hintaa on maksettu jo koko syksyn ajan. Tonnihinnoissa on eroa 10–20 euroa edellisiin hintahuippuihin, jotka olivat talvella 2008 ja 2011.
Korkeat hinnat kertovat maailmanlaajuisesta viljan niukkuudesta.
Maailman viljamarkkinat ovat hermostuneessa tilassa. Pienetkin yllätykset voivat heilauttaa hintoja.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö Fao sekä Yhdysvaltojen maatalousministeriö julkaisivat viime viikolla marraskuun sato- ja varastoennusteet.
Vaikka satoennusteet olivat hieman odotuksia paremmat, ne osoittavat, että viljaa kulutetaan kymmeniä miljardeja kiloja enemmän kuin tuotetaan.
Edes talousnäkymien synkentyminen ei ole padonnut hintojen nousua. Päinvastoin, hintojen odotetaan pysyvän korkealla pitkään.
Suurissa viljaa vievissä maissa kärsitään poikkeuksellista säistä. Kuivuus kiusaa Venäjän, Yhdysvaltojen ja Australian vilja-alueita. Argentiinassa ja Ranskassa on puolestaan liian märkää.
Vilja-alan yhteistyöryhmän viime viikolla julkaiseman tilakyselyn perusteella Suomen sadosta povataan keskinkertaista ja selvästi odotuksia parempaa, vaikka liki 100 000 hehtaaria jäi puimatta.
Sivu 9
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
