Valiolla ennätysten vuosi
Valio investoi viime vuonna 105 miljoonalla eurolla, josta yli 90 prosenttia suuntautui Suomeen. Viime vuonna tuotantoa laajennettiin esimerkiksi Haapavedellä. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoViime vuosi oli Valiolle ennätysmäisen hyvä monella mittarilla mitattuna.
Valion maitotuotto oli viime vuonna kaikkien aikojen korkein, 46,6 senttiä litralta. Parannusta edellisvuoteen tuli roimasti, sillä vuotta aiemmin maitotuotto oli 44,9 senttiä litralta, joka sekin oli ennätysmäisen hyvä.
Laskennallisen maitotuoton pohjalta Valiossa päätetään yhtiön tilityshinta. Osuuskunnille maksettu tilityshinta jälkitileineen oli 46,7 senttiä litralta. Luvussa ovat mukana jälkitili ja osakaslainan korot. Jälkitilin osuus on 2,5 senttiä litralta.
Se tarkoittaa, että tuottajahinta Valioryhmässä nousi jälkitileineen keskimäärin reiluun 45 senttiin litralta eli paremmaksi kuin kertaakaan aiemmin.
”Valio maksoi suomalaisille maidontuottajille viime vuonna yhteensä 883 miljoonaa euroa eli 44 prosenttia liikevaihdosta”, toimitusjohtaja Pekka Laaksonen kertoo.
Valioryhmässä maksetun tuottajahinnan ero Euroopan keskihintaan nousi viime vuonna suuremmaksi kuin koskaan, arviolta noin 12 senttiin litralta.
Nettotulosta Valio teki 43 miljoonaa euroa tulevia investointeja varten.
Maitokate eli liikevaihto vähennettynä yhtiön omilla kuluilla kasvoi 990 miljoonaan euroon.
Valio-konsernin liikevaihto ylsi ensimmäisen kerran historian aikana kahteen miljardiin euroon vuonna 2012.
Viennin liikevaihto lisääntyi suhteessa hieman kotimaata enemmän. Yhtiö vei Suomessa jalostettuja tuotteita yhteensä yli 700 miljoonan euron arvosta.
Valion liikevaihto Venäjällä jatkoi kasvuaan. Myynti itänaapurissa lisääntyi kymmeneksellä 340 miljoonaan euroon.
”Venäjällä mutta myös Ruotsissa ja Virossa kysyntä oli hyvää. Myynti ja kannattavuus paranivat. Kehitys on jatkunut suotuisana myös nyt alkuvuonna”, Laaksonen kertoo.
Laaksosen mukaan Suomen markkinat hiipuivat hiljalleen yleisen taloudellisen toimeliaisuuden heikentyessä ja sama vaisu kehitys on jatkunut tänä vuonna.
”Profeel-sarjan markkinoilletulo onnistui selvästi yli odotusten. Tuuti- ja Onni -tuotemerkkien myynti jäi jonkin verran alkuperäisestä tavoitteesta, mutta kasvusuunta lupaa parempaa alkaneelta vuodelta.”
Valioryhmässä oli 7 900 maidontuottajaa viime vuoden lopussa.
Valio vastaanotti maitoa omistajiltaan 1 865 miljoonaa litraa viime vuoden aikana. Tämä oli lähes yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.
Arla Ingman korotti maidon tuottajahintaa 1,5 senttiä litralta maaliskuussa. Korotuksen jälkeen tuottajille maksetaan 43,10 senttiä maitolitralta.
Laaksosen mukaan Valio pitäytyy nykyhinnassa.
”Tilityshinta määräytyy Valion maitotuoton mukaan, joka on alkuvuonna ollut edellisvuoden tasolla.”
Valio korotti perusnestemaitojen myyntihintaa kaupalle 30 prosenttia helmikuun alusta, mikä on näkynyt myynnissä.
”Menetimme Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) määräämän hintasäännöstelyn astuttua voimaan noin kymmenesosan perusmaitomääristämme”, Laaksonen toteaa.
Hän arvioi, että kolmen viime vuoden aikana Valio on menettänyt yhteensä kolmasosan perusmaitojen kaupasta.
”KKV:n määräämä hintasäännöstely mahdollistaa yksinkertaisiin tuotteisiin keskittyville tehottomille perusmeijereille hyvän, jopa Valiota paremman tilityskyvyn.”
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
