
Kasvuun kääntynyt sähkönkulutus kertoo talouden kiihdyttävän
Teollisuus on lisännyt sähkön käyttöä tänä vuonna ensi kerran vuosikausiin.
Eltel Networksin voimajohtoasentajat Aulis Pihlajamaa (vas.) ja Mika Sinkkonen rakensivat torstaina linjaa Jylkän sähköasemalla Kalajoella. Kuva: Piia OuriSähkönkulutus on kääntynyt kolmen vuoden laskun jälkeen nousuun. Kasvua on yli kolme prosenttia alkuvuonna ja prosentin verran 12 viime kuukauden aikana, Energiateollisuus kertoo.
Sähkön kulutus kertoo erittäin nopeasti talouden muutoksista, sanoo Energiateollisuuden toimitusjohtajana ensi kuussa aloittava Jukka Leskelä.
"Kun talouden toimeliaisuus lisääntyy, sähkön käyttö kasvaa."
Asuminen ja palvelut ovat lisänneet käyttöä, mutta nyt myös teollisuuden kulutus on kasvanut, puolen vuoden aikana pari prosenttia. Teollisuuden toipumisesta kertoo myös teollisuustuotannon 4,3 prosentin kasvu kesäkuussa vuoden takaisesta.
Leskelä kuitenkin muistuttaa, että sähkön käytön kasvusta ei voi ennustaa tulevaa kehitystä, vaikka käänne näyttääkin tapahtuneen.
"Kasvu on myös varsin hataralla pohjalla. Jos teollisuus nousisi aallonpohjasta täyttä höyryä, sähkön kulutuksen kasvu olisi moninkertaista nyt nähtyihin lukemiin verrattuna."
Hataruudesta kertoo se, että teollisuuden uudet tilaukset vähenivät kesäkuussa kolmanneksen edellisvuodesta. Edellisvuoden kesäkuussa oli tosin suuri laivatilaus.
Palvelut eli esimerkiksi kauppa, matkailu ja virastot ovat lisänneet sähkön käyttöä jo useita vuosia. Myös asuntojen sähkön kulutus kasvaa.
Suurimmillaan sähkön käyttö oli vuonna 2007, noin 91 terawattituntia (TWh) lämpötilakorjattuna. Viime vuonna sähköä kului 85 TWh.
Fingrid investoi sähköverkkoon kymmenessä vuodessa 1,2 miljardia euroa.
Suurimpia rakennuskohteita on länsirannikolle tuleva 400 kilovoltin voimalinja, jolla pystytään siirtämään muun muassa lisääntyvää tuulivoimaa sekä korvaamaan ikääntyviä linjoja, johtaja Jussi Jyrinsalo Fingridistä sanoo.
Fingrid tekee myös sähkölinjojen ympäristönvaikutusarviointia (yva) Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalaa silmälläpitäen. Mikäli laitos todella rakennetaan, linjoja ehditään vetää päätöksenteon jälkeen, kunhan yva on valmiina, Jyrinsalo toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

