Naisia ei tarvita ja naisia tarvittaisiin
vierasyliö
Puolustusministeri Elisabeth Rehn avasi aikanaan sotaväen myös sotilaspukuisille naisille. Ensimmäiset ”univormunaiset” osallistuivat rauhanturvatehtäviin parikymmentä vuotta sitten.
Kotimaassa naisia on tietenkin ollut puolustusvoimien palveluksessa useita tuhansia, mutta varsinaisiin sotilasvirkoihin naiset päästettiin meillä myöhemmin kuin muualla.
Puolustusvoimauudistus on teettänyt töitä sotilaille. Jotkut ovat käyttäneet jopa sanontoja, että töitä on tehty yötäpäivää. Ei vaikuta ihan uskottavalta, vaikka henkilöstöasioissa on varmaankin ollut kova puurtaminen.
Edellinen puolustusministeri käytti varuskuntauudistuksesta sanontaa, joka minun mieleeni jäi muodossa, että tehdään paremmin istuva puku, jotta muskelitkin näkyisivät.
Siinä vaiheessa ei puhuttu vielä mitään miehistä eikä naisista.
Jos joillakin on kovasti töitä niin kaikille ei enää töitä riitä vuoden 2014 jälkeen. Helsingin Sanomat uutisoi viime lokakuun 4. päivä: ”Armeijan potkut iskevät naisiin.” Teksti oli ikävää luettavaa.
Uutisessa kerrottiin tiedotustilaisuudesta maanantaina 1. lokakuuta, jonka otsikko oli ”Siviilien musta maanantai – Armeijan irtisanomiset kohdistuvat siviileihin. Sotilaat pääsevät yllättäen lähes säikähdyksellä.”
Erityisen ikäväksi koin tuon myöhemmän uutisen, kun siinä kerrottiin siviilityöntekijälle annetusta kirjeestä, jota lehti siteerasi seuraavasti: ”Arvoisa vastaanottaja. Puolustusvoimauudistuksen tässä vaiheessa sinulle ei valitettavasti löytynyt tehtävää Puolustusvoimien vuoden 2015 kokoonpanosta. Tämä tarkoittaa, että sinut on määritelty muutoksen kohteena olevaksi...”
Tätä hallintojohtamista täydensi vielä se, että kirjeessä ei ollut allekirjoittajaa. Sen kohdalla luki ”Länsi-Suomen sotilasläänin henkilöstöosasto”.
Tekstiä miettiessäni totesin, että Puolustusvoimat kirjoitetaan nyt isolla alkukirjaimella, mutta kirjeen vastaanottaja, ”sinä”, on niin alamainen, että voidaan käyttää pikkualkukirjainta.
Entisenä sotilasesimiehenä tunsin häpeää juttua lukiessani. Kyllä tällaisessa kirjeessä vastuullisen esimiehen pitää esiintyä omalla sotilasarvollaan ja nimellään.
Palvelin runsaat 20 vuotta sitten esikuntapäällikkönä Satakunnan sotilaspiirin esikunnassa. Esikunta kuului niihin laitoksiin, jotka silloisessa uudistuksessa lakkautettiin.
Muistan hyvin miten voimakkaasti lakkauttamisasia, siihen liittyvine henkilöstön uudelleenkohdentamisineen vaikutti esikunnan naistyöntekijöihin.
Ei ollut helppoa olla vastuussa, mutta se onnistui kuitenkin. Porista Säkylään tai Niinisaloon siirretyt työntekijät pääsivät kohtuullisesti kiinni uusiin töihin ja uusiin organisaatioihin.
Toivottavasti nyt edessä olevan parin vuoden siirtymäajalla saadaan rikkirevityt asiat korjattua ja voidaan palauttaa henkilöstölle työtyytyväisyys.
Suomalaista sotilasjohtamista on kehitetty. Sotiemme kokemukset on koitettu ottaa opiksi. Samalla on opetettu ja harjoiteltu johtamista uutta tekniikkaa hyväksi käyttäen. Ihmistä ei unohdettu sodassa ja ihmistä ei saa unohtaa nyt rauhan aikana.
Esimiehen pitää kuunnella ja keskustella. Esimiehen pitää sitten kun valmistelut on tehty, tehdä päätökset ja myös julkistaa ne. Sen jälkeen pitää edelleen kantaa vastuu tehdyistä päätöksistä.
Eli esimiehille riittää töitä, mutta kyllä niitä johdettaviakin tarvitaan. Muutoin jäävät monet työt tekemättä.
Toisaalta ei nyt käynnissä oleva organisaatioiden uudelleenjärjestely ole kuitenkaan ensimmäinen meidän sotaväessämme. Ylimmissä komentajatehtävissä toimivat upseerit ehtivät ennen eläköitymistään kokea varmasti kaksi tai kolmekin reformia.
Kaikki puolustusvoimissa vuosikymmeniä palvelevat saavat varmasti kokea ainakin yhden uudistuksen joka vaikuttaa lähes kaikkiin, sekä sotilaisiin että siviileihin.
Puolustusvoimauudistuksessa säästetään ja myös kulutetaan määrärahoja. Vanha viisaus on se, että rahaa kyllä saadaan, jos sitä todella tarvitaan. Henkilöstön osalta asia ei ole ollenkaan yhtä yksinkertainen. Puolustusvoimilla pitää olla hyvä brändi niin, että henkilöstön rekrytointi onnistuu myös tulevaisuudessa.
Kaisa-Maria Peltokorpi ja Saara Jantunen kirjoittavat Helsingin Sanomissa 20. lokakuuta otsikolla ”Sotilaan rooli on Suomessa liian kapea.”
Kirjoittajat kritisoivat sitä, että Suomessa ei ole kiinnitetty huomiota Puolustusvoimien henkilöstön rekrytoinnissa naisten määrän kasvattamiseen. Samat kirjoittajat arvioivat, että naisten rooli korostuu kriisinhallinnassa.
Lainaan kirjoituksesta vielä seuraavan virkkeen: ”Sukupuolikysymyksistä kinaamisen sijasta tulisi pohtia, mitä yhteiskunta voi saada niiltä, jotka osallistuvat maanpuolustustyöhön omasta tahdostaan.”
Eli naisia tarvitaan ja naiset ovat siihen myös valmiit. Kaksi muuta tutkijaa kirjoitti HS:ssa myöhemmin eli marraskuun 2. päivänä samalla Vieraskynä-palstalla otsikolla ”Tasa-arvo uhkaa väistyä Puolustusvoimissa”.
Minna Leinonen ja Teemu Tallberg toteavat artikkelissaan, että ”Meneillään olevassa puolustusvoimauudistuksessa irtisanomiset kohdistuvat erityisesti siviilitehtävissä palveleviin naisiin. Uudistus jatkaa kehityskulkua, jossa Puolustusvoimat kutistuu, miehistyy ja militarisoituu, mikäli tasa-arvonäkökohdat jäävät taka-alalle.”
Puolustusvoimien henkilöstöpolitiikasta, erityisesti nyt puolustusvoimauudistuksen yhteydessä esitetään kritiikkiä.
Osa kritiikistä on aiheetonta. Sodan ajan puolustusvoimat tarvitsevat hyvin koulutetun henkilöstön ja moniin tehtäviin ei ole tarjolla koulutettuja naisia.
Rauhan ajan puolustusvoimien osalta kritiikki on aiheellista. Naisia todella tarvitaan ja sitä ei aina tarvitse perustella edes tasa-arvonäkemyksellä. Meillä ei saa tehdä samoja virheitä, joita on tehty joissakin naapurimaissa.
Isänmaan puolustuksessa tarvitaan kaikkia kansalaisiamme.
LAURI VÄÄTTÄNEN
Kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri everstiluutnantti evp, joka seuraa aktiivisesti maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
