Vastaus "ällistyttävän rajuun" kysyntään: Paulig ostaa Nyhtökauraa valmistavan Gold&Greenin osake-enemmistön
"Meistä on upeaa, että samalla luomme edellytykset suomalaisen innovaation viemiseksi maailmalle kotimaisin voimin."Paulig ostaa Nyhtökauraa valmistavan Gold&Green Foods -yrityksen osake-enemmistön, 51 prosenttia. Omistajien yhteinen tavoite on vastata kotimaan kysyntään ja tehdä nyhtökaurasta vakiintunut, kansainvälisesti menestyvä tuote.
”Haluamme varmistaa, että jokainen, joka haluaa ostaa tuotetta, myös löytää sen kaupan hyllyltä tai ravintolan ruokalistalta”, Gold&Green Foodsin toimitusjohtaja Maija Itkonen kertoo.
"Meistä on upeaa, että samalla luomme edellytykset suomalaisen innovaation viemiseksi maailmalle kotimaisin voimin."
Gold&Green Foods jatkaa operatiivista toimintaansa itsenäisesti ja yrittäjävetoisesti kaupan jälkeen. Yritys kertoo saavansa uudelta kumppanilta resursseja, jotka vauhdittavat liiketoiminnan kasvua ja kehitystä.
Paulig haluaa kehittää liiketoimintaansa luonnollisten ja terveellisten elintarvikkeiden suuntaan.
”Ihmiset ovat enenevässä määrin kiinnostuneita ruokavaliostaan, ja uskomme vahvasti siihen, että nyhtökauran suosio on vasta aluillaan”, linjaa Pauligin konsernijohtaja Jaana Tuominen linjaa.
Tuomisen mukaan Pauligissa ollaan nyhtökaurasta innostuneita ja yhtiö sitoutuu ponnistelemaan tuotteen kasvun varmistamiseksi.
Itkonen kuvailee "ällistyttävän rajun" kysynnän yllättäneen kaikki osapuolet. Nyhtökaura ehditään usein myymään loppuun saman päivän aikana, kun erä on saatu kauppaan.
Tämä on herättänyt myös kritiikkiä, ja esimerkiksi samankaltaista "Härkis"-tuotetta markkinoitiin korostamalla tarjonnan kattavan kysynnän.
Lue lisää:
Härkis haastaa nyhtökauran: Tätä kasvisproteiinia riittää kaikille
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

