Suomenlahdella vuosikymmenen hankalin levätilanne – helleaalto pahentaa entisestään
Levähavainnot ulottuvat Saaristomeren kaakkoisosaan asti.Suomea hellivä lämpöaalto voimistaa valmiiksi hankalaa sinilevätilannetta, Suomen ympäristökeskukselta (Syke) kerrotaan. Erikoistutkija Seppo Knuuttilan mukaan levää on nyt runsaasti koko Suomenlahden pituudelta ja järvissäkin kukintoja on tavallista enemmän.
Viimeisimmät tiedot runsaista havainnoista Syke sai eilen Porvoon ja Hangon väliltä Rajavartiolaitoksen lennolta, kun taas päivää aiemmin kukintoja todettiin erityisen paljon Kotkan edustalla ulkomerellä.
Levähavainnot ulottuvat Saaristomeren kaakkoisosaan asti.
Etelä-Suomen järvissä sinilevää on todettu erittäin runsaasti Tuusulanjärvessä Keski-Uudellamaalla sekä Mallusjärvessä Päijät-Hämeessä. Runsaasti sinilevää on havaittu sisävesillä 13 paikalla, joista suurin osa sijaitsee eteläisessä Suomessa. Sisävesillä lievempiä leväesiintymiä on suuressa osassa maata eteläiseen Lappiin asti.
Suomenlahden tilanne on Knuuttilan mukaan vuosikymmenen pahin. Kuluvalle kesälle oli alun perin ennustettu aiempaa helpompaa levätilannetta, mutta suotuisat sääolosuhteet voimistivat kukintaa.
Helpotusta ei ole odotettavissa lähiaikoina, sillä helteiden ennustetaan jatkuvan ainakin loppuviikkoon saakka. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosissa saatetaan ylittää 30 asteen raja tänäänkin, mutta itärajan läheisyydessä ja Lapissa voi toistaiseksi tulla vielä yksittäisiä sadekuuroja.
Maanantaina poutaa riittää jo kautta maan. Lähipäivinä 30 asteeseen saatetaan päästä pohjoista Lappia myöten, ja päivystävä meteorologi Hannu Valta arvioi Lapin olevan tiistaina ehkä jopa maan lämpimin kolkka. Helteet jatkuvat loppuviikolla, vaikka ukkoskuurojen todennäköisyys lisääntyy viikonloppua kohti mentäessä.
"Ennusteiden mukaan niin pitkälle jatkuvat helteet kuin uskaltaa ennustaa", Valta sanoo.
Suomi ei nauti lämmöstä yksin, vaan Eurooppa näyttää tällä hetkellä kauttaaltaan kesäiseltä. Vallan mukaan kuuma ilma ei kuitenkaan virtaa Suomeen tällä hetkellä mistään tietystä suunnasta, vaan vahva korkeapaine tarjoaa auringon säteilylle mahdollisuuden lämmittää maan yllä viipyilevää ilmaa. Poikkeuksena on Lappi, joka saa kiittää helteitään eteläisestä Ruotsista ja Norjasta saapuvasta ilmavirtauksesta.
Ultraviolettisäteilyä mittaavan UV-indeksin arvo ylittää maan etelä- ja keskiosissa 5:n, eli suojautuminen aurinkovoitein tai varjoon vetäytymällä on suositeltavaa etenkin päivän keskivaiheilla. Varsinainen UV-varoitus tuskin kuitenkaan astuu voimaan, sillä sen raja on 6. Päivän lyheneminen heinäkuussa helpottaa säteilytilannetta.
"Heinäkuun puolivälissä rupeaa auringon korkeus pikkuhiljaa laskemaan keskipäivällä. Se heikentää päivä päivältä indeksiä", Valta sanoo.
Metsäpalovaroitus sen sijaan on jo nyt voimassa suuressa osassa maata, ja varoitusalueen odotetaan vain laajenevan helteen jatkuessa. Alkukesän kaltaisesta kuivuudesta ei Vallan mukaan sentään kärsitä, sillä nyt Suomen yllä viipyilevä ilmamassa on kosteampaa kuin touko-kesäkuun vaihteessa. Toisaalta lämpötilat ovat nyt selvästi aiempaa korkeammat. Kuivinta on nyt Ahvenanmaalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

