Perjantaivieras Yhteiskunta-sopimus
Jälleen on tulossa puheeksi yhteiskuntasopimus. Tällä kertaa Juha Sipilän ja Mauri Pekkarisen pöydälle ottamana. Jotta Suomi voisi tulevina vuosina selviytyä, tarvitaan laaja eri vaikuttajatahoja koskeva sopimus, mitä kaikkea taloudellisesti vastenmielistä on itse kunkin vallankäyttäjätahon nieltävä, jotta kokonaistuloksesta tulee hyvä.
Mutta mitä tämä ajoittain esiin otettu termi tarkoittaa? Mistä se tulee?
Termi on sopimusteoriaa pohtineiden valtio-oppineiden ja filosofien luomus, ilmeisesti peräisin jo 1600-luvulta. Se liittyy tasavallan aatteeseen, parlamentarismiin ja koko kansaa koskevan perustuslain ajatukseen. Sillä on yhteyttä kristilliseen ajatukseen: kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Periaatteessa yhteiskuntasopimus on teoreettinen rakennelma, joka selittää miten demokraattinen lainsäädäntö on loogisesti sitovalla tavalla perusteltavissa.
Missään ei sanota, että jokin konkreettinen yhteiskunta perustuisi yhteiskuntasopimukseen, vaikka Sveitsin valaliitto, Tanskan ”tammen alla ” kansanvalta ja Ruotsin vapaiden miesten suorittama kuningasvaali Moran kivillä sisältävät kaikki yhteiskuntasopimuksen aineksia. Näihin kuuluu myös Amerikan Yhdysvaltain perustuslaki, joka on Ranskan vallankumouksen aatteiden inspiroima.
Sveitsiläinen kansanvalta innoitti J-J Rousseauta, joka tutki tätä asiaa kirjassaan Yhteiskuntasopimuksesta. Kirja alkaa sanoin:
”Aikomukseni on tutkia, voiko yhteiskuntajärjestyksen alalla olla mitään oikeutettua ja varmaa hallitsemissääntöä, kun otetaan ihmiset sellaisina kuin he ovat ja lait sellaisina kuin ne saattavat olla. Tätä tutkimusta toimittaessani on aina koetettava yhdistää sen, mitä oikeus sallii, siihen, mitä hyöty määrää, niin etteivät oikeudenmukaisuus ja hyödyllisyys joudu ristiriitaan keskenään.”
Tässä on länsimaisen liberaalin demokratian lähtökohta. Toisin sanoen tavoitteena on yhdistää oikeudenmukaisuus ja hyödyllisyys lähtien siitä, mitä yleisen elämänkokemuksen perusteella tiedämme ihmisluonnosta. Ihmiset tai järjestöt eivät ole mukana yhteiskuntasopimuksessa hyvän hyvyyttään, vaan oivaltamansa edun takia.
Palataan yhteiskuntasopimuksen ajankohtaiseen ideaan. Siinä on esimerkiksi seuraavia piirteitä:
1) Siihen voivat sitoutua kaikki joilla on etuja tai oikeuksia valvottavana.
2) Se ei edellytä arvojen tai etujen yhteisyyttä.
3) Se edellyttää saman tilannekuvan tunnustamista.
4) Se solmitaan kansalaisten edessä ja heidän tieten.
5) Sen tuloksena kaikkien asema parantuu, vaikka lyhyellä tähtäimellä kaikki osapuolet joutuvat luopumaan jostakin.
Toisin sanoen yhteiskuntasopimus ei ole moraalinen käsite, vaan rationaalisuuteen ja yhteisen hyödyn tunnistamiseen perustuva ”New Deal”.
Sen toimivuus perustuu ajatukseen, että vaikka meidän porukka luopuukin jostain saavutetusta edusta, joutuvat kaikki muutkin luopumaan jostakin, joten tässä sopimuksessa kannattaa olla mukana.
Esko Aho haki lamasta nousun avaimeksi yhteiskuntasopimusta. Tavoitteena oli niin sanottu sisäinen devalvaatio. Silloin se ei onnistunut, koska työmarkkinajohtajat lopulta lausuivat ”Järjestöväki ei ole meitä valinnut palkkoja alentamaan, vaan nostamaan.”
Mutta ehkä noista ajoista on jotain opittu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
