Hiihtoloman voi kai lopettaa?
Olohuoneemme sohvalla lojuu rivistö esimurkkuikäisiä koltiaisia. Jokainen hiplaa omaa kännykkäänsä, viestittelee luultavasti vierustoverinsa kanssa. Puhuminen on vanhanaikaista.
Niin on moni muukin asia, huomaan.
”No, mitäs pojat teitte hiihtolomalla?” täti kysyy.
”Ei mitää.”
”Oltii Lapissa.”
”Kävin leffassa.”
Täti: ”Hiihdittekö?”
”No, eiiij!!!”
Täti: ”Ettekö yhtään?”
”Mä melkein.”
”Mä laskettelin.”
Täti: ”Jos kukaan ei hiihtänyt hiihtolomalla, hiihtoloman voi kai lopettaa?”
”Ootsä vähä?”
En ole. Vaan vähän enemmän. Mielestäni nimittäin syyslomankin voi lopettaa, koska veikkaan aika harvan kykkivän mukuloita vasuihin perunnannostokoneen perässä. Niin minä tein aidolla oikealla syyslomallani.
Joululomalla nyt vietetään vielä joulua ja kesällä kesää, mutta muuten lomat kuluvat samalla tavalla kuin viikonloputkin: tietokoneella. Jos oma on käyttökiellossa liian käyttämisen vuoksi, kokoonnutaan sinne, missä ei ole.
Hiihtämättömyys on kaksipiippuinen juttu. Koulussa sitä tehdään niin harvoin, ettei lasten innostus jaloon lajiin ehdi syttyä. Perheet eivät hanki paria tuntia varten myöskään välineitä, joten mahdollinen kipinä ei pääse roihahtamaan kunnolla kotiloissakaan, esimerkiksi hiihtolomalla.
Lunta ja latuja kyllä riittää myös kaupungeissa, koska muiden kuin murkkujen keskuudessa laji on suosittu. Esimerkiksi lasten hiihtokoulut Helsingin seudulla vetävät pilttejä. On hienoa katsella, kuinka jo viisivuotiaat vetelevät sujuvalla luistelutyylillä. Ehkä lajilla on tulevaisuutta?
Myös me tavalliset sohvaperunat innostumme lajista aika ajoin, kun aurinko paistaa, on riittävästi lunta, ei pyrytä, ei tuule, joku on voidellut sukset eikä muitakaan tekosyitä tule mieleen.
Kyllä muutama kymmenen kilometriä talvessa on parempi kuin ei mitään, sanokaa mitä sanotte. Eipä tullut hankittua turhaan suksia eikä uutta hiihtotakkia.
Hiihto on kuin uinti tai ruotsin kieli: sitä on syytä osata, mutta ei ole pakko tykätä. Se kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen maantieteellisten olosuhteiden sanelemana.
Ja voi siitä oppia tykkäämäänkin, jos tarkistaa asennettaan.
Minulla on teoria: hiihtäminen lisää älykkyyttä. Suomi on niittänyt mainetta hyvillä opetuksen Pisa-tuloksillaan, mutta menestys päättyy peruskouluun. Voisiko syynä olla se, että pakollinen hiihto-opetus päättyy peruskouluun?
Avara maisema avartaa aivan ilmeisesti tajuntaa ja hiihto on kuin mustikanpoimintaa: voi ajatella kaikkia asioita, kerrankin kunnolla.
Niin teki entinen pääministerikin, joka pohdiskeli työurien pidentämistä Lapin hangilla. Kaikki mietiskelyn hedelmät eivät ehkä ehdi kypsyä oman hallituspolitiikan hedelmiksi, mutta onhan se taloudellista, jos ruokaisissa raakileissa riittää kypsyteltävää ja purtavaa vielä seuraavillekin pääministereille.
Koska kaikki eivät pääse Lappiin, eikä oppilaita voisi viedä järven jäälle hiihtämään? Mieltä hoitavia ja ajatuksia avartavia hiihtomaisemia riittää tässä tuhansien järvien maassa. Lapset suksille ja järven jäälle, ja pukumiehille uusi vientituote.
eija.mansikkamaki@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
