Viiden vuorokauden sää Sää eilen Monin paikoin sadekuuroja
Viiden lähivuorokauden aikana sää muuttuu epävakaiseksi lännestä alkaen. Korkeapaineen selänne vaikuttaa aluksi idässä ja pitää saan poutaisena, kun taas sade- ja ukkoskuurot painottuvat maan länsiosaan sekä Lappiin. Viikon edetessä sadekuurot yleistyvät myös idässä. Sateet ovat enimmäkseen paikallisia, ja aurinko pääsee monin paikoin paistamaan pilvien lomasta.
Päivälämpötila on pääosin 20–27 astetta, sateessa jäädään 15–20 asteeseen. Yölämpötila on yleisesti 10–15 astetta.
Ennustettu sademäärä on Kainuussa ja Koillismaalla 0–2 milliä, maan länsiosassa 10–25 milliä ja muualla maassa 2–10 milliä.
Seuraavan viiden vuorokauden aikana sade- ja ukkoskuuroja tulee useana päivänä ja sää viilenee vähän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
