Ötökkälaki ajaa puutavaran pois metsästä kesäksi
Metsänomistajat ja korjuuyrittäjät ovat Metsäkeskuksen mukaan tietoisia uuden metsätuholain vaatimuksista. Rangaistuksia lain rikkomisesta annetaankin harvoin.
Laki velvoittaa kuljettamaan mäntypinot pois metsästä viimeistään heinäkuun puolivälissä. Etelä-Suomessa takaraja on aikaisemmin kuin pohjoisessa.
Kuusen takarajaan vaikuttaa myös hakkuuajankohta.
Jos kuuset on kaadettu syys-toukokuun välisenä aikana, ne eivät saa olla metsässä enää heinäkuun alussa. Pohjoisessa samaan aikaan pinotut kuuset voivat maata tien varressa pari viikkoa kauemmin.
Kesällä hakattava kuusipuutavara on poistettava varastopaikalta kuukauden kuluessa.
Uudistettu laki metsätuhojen torjunnasta tuli voimaan vuoden alusta. Sen tarkoituksena on ylläpitää metsien hyvää terveydentilaa.
Metsätuholakia ja sen noudattamista valvoo Metsäkeskus.
Jokaisen korjuuyrittäjän täytyy tietää lain velvoitteista. Heidän on itse valvottava määräaikojen noudattamista.
Metsäkeskuksen metsälaeista vastaavan johtajan Anna Rakemaan mukaan puunkorjaajien omavalvonta selventääkin vastuuta esimerkiksi vahingonkorvaustilanteissa.
Metsäkeskus arvioi myös puuvarastojen aiheuttamia kirjanpainajariskejä kuusivaltaisissa metsissä.
”Riskialueet tarkastetaan kesäkuun loppupuolella. Jokaisella Metsäkeskuksen alueella käydään katsomassa vähintään kahta kohdetta”, Rakemaa kertoo.
Tarkastuksista ilmoitetaan aina maanomistajalle. Itä-Uudellamaalla ne alkavat jo ensi viikolla.
Puutavaraa ei tarvitse viedä pois, jos omistaja peittää, kastelee tai kuorii puut.
Pinon päälle voidaan lisäksi laittaa lehtipuita tai sen ylimmät kerrokset viedä pois.
Tuhoja voi torjua sijoittamalla puupinot tarpeeksi etäälle metsästä. Puutavara voidaan myös käsitellä torjunta-aineilla.
Kuusella torjuntatoimet on tehtävä ennen kirjanpainajien parveilua toukokuussa.
Rakemaan mukaan pinot kuitenkin viedään yleensä pois. Se on torjunnan halvin vaihtoehto.
Puutavaran peittäminen on kallista. Kastelua käytetään sahateollisuudessa pitämään pinot tuoreina.
Lakia noudatetaan Rakemaan mukaan hyvin. Hänen tiedossaan ei ole yhtään syyteharkintaa tai annettua rangaistusta.
”Metsänomistajat ovat tietoisia kirjanpainajaongelmasta. He huolestuvat helposti ja pyytävät tarkastuskäyntiä”.
”Jos toiminnassa havaitaan puutteita, otetaan yhteys korjuuhenkilöön. Tämän jälkeen pino on yleensä ajettu pois”.
Kesäaikaisten myrskytuhojen korjuu on kuitenkin Rakemaan mukaan osin ongelmallista.
”Myrskyt voidaan nähdä ylivoimaisena esteenä tai harvinaisina olosuhteina. Tällöin lain mukaista korjuuvelvoitetta ei ole”.
TIINA HEIKKINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
