Hallinnoida, edistää vai rajoittaa?

TOIMITTAJALTA

Mikä on viranomaisten

tehtävä? Hallinnoida, edistää vai rajoittaa elinkeinoa?

Näin kertoo Lihateollisuusliiton toimitusjohtaja Mari Hannuksela kysyneensä edelliseltä maa- ja metsätalousministeriltä Petteri Orpolta. Vastauksena oli Hannukselan mukaan syvä hiljaisuus.

Samaa mietitään elintarvikeyritysten lisäksi maatiloilla: Miksi tämä byrokratia on niin monimutkaista? Miksi asiat pitää ilmoittaa moneen kertaan, miksi kaikkeen tarvitaan lupa, miksi viranomaismaksut ovat niin korkeita?

Juttelin pari viikkoa sitten taiteilija ja luomuviljelijä

Osmo Rauhalan kanssa. Hän oli mukana laatimassa ideapaperia, jossa luomu halutaan nostaa Suomen vientivaltiksi.

Rauhala toteaa, että bulkkia

tuottaessaan Suomi painii sarjassa, johon sen rahkeet eivät riitä. Luomussa olisimme sarjamme huippua, ja erikoistuotteille löytyisi maailmalta maksukykyisiä ostajia.

Mutta se byrokratia!

Esimerkiksi jokavuotinen luomutarkastus rassaa myös luomutuottaja Rauhalaa.

Hän kysyi aiheellisesti, miksi

tarkastuksen pitää olla niin kallis. Tarkastajahan saa

palkan työstään, miksi se pitää periä toistamiseen viljelijältä?

Tarkastusmaksuja kritisoivat myös pienet elintarvikeyritykset. ”Ne iskevät suoraan yrityksen kassaan”, Hannuksela sanoo.

Pk-yritykset ovat innovatiivisiä ja ketteriä. Niiden

valikoimasta löytyy sellaisia

ihanuuksia, että luulisi

saksalaisen tai japanilaisen herkkusuun auliisti raottavan kukkaronnyörejään niitä

saadakseen.

Vaan viranomainen iskee väliin: vientiin liittyvät viranomaismaksut ovat Suomessa korkeat.

Meillä periaatteena on,

että elinkeino vastaa itse

tarkastusmaksuista. Mutta jos hallinnon tehtävänä ei

olisi hallinnoida vaan edistää, se tinkisi tarkastusmaksuista ja malttaisi odottaa, että raha tulee kansantalouteen toista

kautta, kasvavina vientituloina.

Moni muu EU-maa toimiikin näin: maksuja ei peritä, koska halutaan edistää kotimaan maatalousvientiä.

Kilpaile siinä sitten täysin avoimilla EU-markkinoilla, kun Suomen sijainnin aiheuttaman takamatkan lisäksi omat viranomaiset lyövät

kapuloita rattaisiin.

Eikä se vielä riitä, että maksuissa on eri maiden välillä iso ero. Suomessa maksuja

ollaan yhä lisäämässä.

Hannuksela kertoo, että Kiinan ja Venäjän vientiä

varten ollaan perustamassa uutta vientihyväksyntäjärjestelmää. Jos yritys haluaa viedä

tuotteitaan näihin maihin, järjestelmään on pakko liittyä.

Vientihyväksynnän maksut on maksettava, ennen kuin

kiloakaan tuotteita on onnistuttu viemään.

Eräälle 10 miljoonan liikevaihdolla toimivalle yritykselle hyväksyntä tietäisi 50 000

euron kulua. Sen on luovuttava vientisuunnitelmasta, vaikka ostaja olisi valmiina.

Hannukselan on vaikea

pysyä rauhallisena, kun hän kertoo uudesta järjestelmästä.

”Meille lastataan koko ajan lisää säädöstaakkaa, lisää maksuja, tiukempaa valvontaa – ja sitten vielä kysytään,

miksi ette vie tuotteitanne, miksi ette työllistä?”

”Ja se sikatilallinen, joka joutuu laittamaan lapun

luukulle, kun jalostava yritys ei menesty... Välillä en kestä edes ajatella sitä.”

Avaa artikkelin PDF