Onko armeijassa punkkiongelmaa? Näin Puolustusvoimat vastaa
Puolustusvoimista korostetaan, että punkkien ehkäisy ja ensihoito ovat kansalaistaitoja.
Puolustusvoimista korostetaan, että punkkien ehkäisy ja ensihoito ovat kansalaistaitoja. Asia pyritään Puolustusvoimien mukaan huomioimaan normaalissa maastokoulutuksessa. Kuva: Markku VuorikariPunkkien levinneisyysalue on Suomessakin laajentunut viime vuosien aikana. Nykyään punkkeja tavataan jo melkein joka puolella Suomea. Puolustusvoimissa luonnossa liikkumisella on tunnetusti suuri rooli, joten on aiheellista kysyä, miten punkkien levinneisyysalueen laajentuminen on näkynyt Puolustusvoimissa.
Pääesikunnan viestinnästä kerrotaan Maaseudun Tulevaisuudelle, että Puolustusvoimissa rekisteröidään vain borrelioosi- ja puutiaisaivokuumetartunnat, mutta ei yksittäisiä punkin puremia.
Upinniemen terveysaseman päällikkölääkäri, Mikko Lapin mukaan punkin aiheuttamat sairaudet ovat vuosittain vain yksittäistapauksia. Määrä on hänen mukaansa pysynyt samankaltaisena viime vuosina.
Puolustusvoimista korostetaan, että punkkien ehkäisy ja ensihoito ovat kansalaistaitoja. Asia pyritään Puolustusvoimien mukaan huomioimaan normaalissa maastokoulutuksessa. Perusohjeistus ei Puolustusvoimissa eroa THL:n ohjeistuksesta, jossa korostetaan suojavaatetuksen käyttöä, punkkien tarkkailua ja punkin oikeaa poistotapaa.
Maaliskuussa kerrottiin, että varusmiehille aletaan tarjota punkkirokotteita.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
