”Byrokratiaa ja lakkoja vähemmäksi”
Sadat investoinnit, miljardit eurot ja tuhannet työpaikat ovat jumissa hallinnon kiemuroissa, Elinkeinoelämän keskusliiton selvitykset kertovat.
Isoissa investoinneissa kaavoituksen, vaikutusarviointien ja lupien saamiseen menee tilastojen perusteella vähintään viisi vuotta, jos yhdestäkin päätöksestä valitetaan.
Yhtä hanketta voi käsitellä kymmenen viranomaista ja jopa 20 käsittelijää.
EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan lupabyrokratian purkaminen ja päällekkäisten lupaprosessien raivaaminen toisi vauhtia talouteen ja investointeihin.
”Hallituksen on lunastettava maaliskuussa antamansa lupaus byrokratian purkamisesta.”
EK:n asiantuntijan Satu Räsäsen mukaan viranomaisten ja luvanhakijoiden välistä yhteistyötä tulisi lisätä jo investoinnin suunnitteluvaiheessa.
Valtion viranomaisten valittamisen toistensa päätöksistä voisi kuoria pois. ”Vasen käsi valittaa oikeasta.”
EK:n puheenjohtajan Ilpo Kokkilan mielestä keskitettyjen palkkaratkaisujen jatkaminen edellyttää puuttumista laittomiin lakkoihin.
”Tukilakoista ja laittomista lakoista on muodostunut neuvottelujärjestelmän romuttava elementti”, hän sanoi EK:n seminaarissa keskiviikkona.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
