
Itsenäisyyspäivää vietetään varsin rauhallisessa, mutta ajoittain tuulisessa säässä
Seuraavina päivinä säässä ei juuri käänteitä tapahdu. Tuuli on kohtalaista, mutta puuskissa välillä navakkaa ja Lapissa kovaa. Tuuli saa ilman tuntumaan mittareiden sinänsä leutoja lukemia kylmemmältä, joten ulkoilijoille kerrospukeutuminen voi olla tarpeen.Viikonloppu ei tuo merkittäviä muutoksia säätilaan – koko maassa on pilvistä, minkä lisäksi esiintyy heikkoja lumisateita sekä mahdollisesti hieman jäätävää tihkua. Vasta sunnuntai-iltana sää alkaa kirkastua Lapissa ja myöhemmin myös muualla maassa lännestä alkaen.
Eilen torstaina kapea ja hetkittäin voimakas lumisadenauha suuntautui Kemistä kohti Rovaniemeä, mutta seuraavina päivinä saman syntymekanismin omaava lumisadealue levenee ja suuntautuu kohti Torniojokilaaksoa. Rannikolla sade voi hetkittäin olla vetisempää, joten suurimmat lumikertymät tulevat hieman sisämaahan.
Jonkin verran epävarmuutta liittyy siihen, suuntautuvatko lumisateet enemmän Suomen vai Ruotsin puolelle. Parin päivän aikana lunta voi kertyä ylimmillään jopa 15 senttimetriä. Mitä kauemmaksi rannikosta edetään, sitä heikommaksi lumisade hiipuu, mutta reilut 5 senttimetriä voi viikonloppuna kertyä Länsi-Lapissa laajemminkin.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

