Perussuomalaisten nuorten oikaisupyyntö valtionavustuksesta hylättiin
Oikaisun hylkäyspäätöksestä voi valittaa vielä Helsingin hallinto-oikeuteen.Opetus- ja kulttuuriministeriö on hylännyt perussuomalaisten nuorten oikaisuvaatimuksen valtionavustusten takaisinperinnästä.
Järjestö oli vaatinut oikaisua kesäkuussa tehtyyn päätökseen, jolla ministeriö päätti lopettaa nuorisojärjestölle täksi vuodeksi myönnetyn avustuksen.
Ministeriö määräsi järjestön myös maksamaan jo maksetut 57 500 euroa takaisin. Koko tukisumma oli 115 000 euroa, josta järjestö ehti saada puolet.
Taustalla on nuorisojärjestön ennen EU-vaaleja julkaisema tviitti, jossa oli kuva tummaihoisesta perheestä ja teksti: "Äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä". Ministeriö katsoo viestin rikkovan nuorisolakia ja avustussääntöjä. Perussuomalaiset nuoret on vuorostaan todennut, että ministeriön toiminta "muistuttaa vahvasti poliittista syrjintää".
Perussuomalaiset nuoret on jo jättänyt hakemuksen ensi vuoden valtionavustuksesta. Ministeriön erikoissuunnittelija Mikko Cortes Tellez kertoi STT:lle, että nuorisojärjestöjä koskevat tukipäätökset tehdään todennäköisesti tammikuussa.
Oikaisun hylkäyspäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
