Traktorikauppa hyytyi vuosiksi
Konekauppiaat arvioivat myynnin pysyttelevän parin tuhannen traktorin tuntumassa lähivuosina.
Konekauppiaat arvelevat, että Suomessa on syytä totutella noin kahdentuhannen traktorin vuosimyyntiin. Kuva: Markku VuorikariViime vuosi jää historiaan ennätyksellisen hiljaisena traktorikaupassa ja koko maatalouskonemyynnissä.
Vuoden aikana rekisteröitiin 1 854 maataloustraktoria, mikä on 250 traktoria ja 12 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Konekaupan johtaja Jari Nevalainen Hankkijalta uskoo, että kysyntä piristyy hieman tänä vuonna, mutta mitään merkittävää nousua ei ole näkyvissä lähivuosina.
Myyntijohtaja Matti Kallio Agco Suomesta arvelee, että tämä vuosi ei välttämättä ole viime vuotta parempi.
Maatalouden tuottajahinnat ovat alhaalla ja kansantalouden tilanne on tukala. Yleinen ilmapiiri vaikuttaa väistämättä maatalouskoneiden kauppaan.
Suomi seuraa tässäkin Ruotsia vuosikymmenen viiveellä, Nevalainen toteaa.
Traktorimyynti notkahti Ruotsissa vuosikymmen sitten ja alalla ihmeteltiin, miten on mahdollista, että Suomessa myydään enemmän traktoreita kuin Ruotsissa.
Järjestys keikahti toisin päin pari vuotta sitten ja viime vuonna Ruotsissa meni kaupaksi lähes tuhat traktoria enemmän.
Ruotsi on kansantaloutena Suomea suurempi ja myös maataloustuotannossa, jolloin on luonnollista, että myös koneita myydään enemmän kuin meillä, Nevalainen sanoo.
Viime vuosi oli kaksijakoinen traktorikaupassa.
Vielä alkukesällä näytti, että kokonaismyynti jää 1 700 traktoriin.
Jälkimäinen vuosipuolisko sujui ensimmäistä paremmin ja tilanne näyttää jatkuvan ainakin alkuvuoden tilausten perusteella.
Valtra kasvatti markkinaosuuttaan 7 prosenttiyksikköä, John Deere piti asemansa ja muut menettivät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
