Ilmasto hyötyy paikallisista toimista
Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan sekä tehokkaita paikallisia toimia että maailmanlaajuista sopimista, arvioi Intian ympäristö- ja metsäministeri Jayanthi Natarajan Koli Forumissa keskiviikkona.
Kolille kokoontuneet kansainväliset biotalouden asiantuntijat eivät olleet valmiita luopumaan sopimustiestä, mutta painottivat aiempaa vahvemmin paikallistason ratkaisuja. Asiantuntijoiden mielestä myös biotalous käsitteenä kaipaa nykyistä tarkempaa määrittelyä kansainvälisesti.
On suuri tarve kehittää kansainvälisiä pelisääntöjä, mutta ne ovat kiven alla. On edettävä kahta tietä, totesi Koli Forumin keskeinen vaikuttaja, hovioikeudenneuvos Pekka Hallberg.
”Toimivat paikalliset ratkaisut voivat myös olla yksinkertaisia, esimerkiksi määräaikaiset päästöluvat ovat tuoneet hyviä tuloksia vesiensuojelussa.”
Yli 90 prosenttia Kolille kokoontuneista asiantuntijoista valitsisi paikallistason ratkaisut, jos etusijalle olisi asetettava joko maailmanlaajuinen sopiminen tai paikalliset toimet. Alle 10 prosenttia vaikuttajista jäisi odottamaan maailmanlaajuista ratkaisua.
Sitran yliasiamies Mikko Kosonen korosti, että ratkaisut syntyvät aina paikallisesti.
”Suomella on loistavat mahdollisuudet tuoda markkinoille ratkaisuja, joille on maailmanlaajuista kysyntää”, hän sanoi.
Kolmas kansainvälinen Koli Forum keskittyi metsän ja veden merkitykseen kestävän ja kilpailukykyisen biotalouden avaintekijöinä. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
