päivän kysymys Joko pöllötpesivät?
Joko pöllöt pesivät, Korkeasaaren intendentti Kirsi Pynnönen-Oudman?
Luonnosta en tiedä mitään, kun en ole joutanut pöllöretkeilemään, mutta tähän aikaan pöllöjen pitäisi huudella jo ihan nätisti.
Täällä Korkeasaaressa pöllöt eivät pesi vielä, mutta huutelevat. Huutelu tarkoittaa sitä, että pöllökoiras huhuilee reviirillään ja houkuttelee naaraita tai ilmoittaa, että tämä on minun alueeni. Naaras valitsee reviirin, jolla se sitten käy retkellä.
Missä pöllöt pesivät?
Niillä on sama pesä vuodesta toiseen, jotka pesivät pöntössä tai aina saman kannon päässä siellä häkissä. Maapesijät, kuten tunturipöllöt ja huuhkajat valitsevat itse paikan, johon munansa laittavat.
Mikä pöllö pesii ensin?
Valo saa lintujen lisääntymisen käynnistymään, ja pesintä alkaa muutaman viikon kuluttua. Meillä Korkeasaaressa kuoriutuvat ensimmäisinä lapinpöllöt poikaset, sillä lapinpöllöllä on valmiita pariskuntia.
Jos ei kumppania ole, mitä pöllö voi tehdä?
Meillä on vaihtoa eläintarhojen välillä. Esimerkiksi me haemme nyt hiiripöllönaarasta. Lapinpöllöt taas lisääntyvät niin, että olemme varmasti täyttäneet niillä Euroopan eläintarhat. Tänä talvena niitä on mennyt muun muassa Tanskaan ja Espanjaan.
EIJA POUTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
