Kaakkois-Suomesta kerätään pienpetoja
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toivoo saavansa kettujen ja supikoirien ruhoja erityisesti Kaakkois-Suomesta alueelta, jonne on levitetty rokotesyöttejä raivotaudin eli rabieksen torjumiseksi.
Kattavaan seurantaan tarvitaan vähintään 360 eläintä, tasaisesti rokotusalueelta. Näytteiksi sopivat sekä metsästetyt että kuolleina löydetyt kokonaiset ketut ja supikoirat, mikäli ne eivät ole liian pilaantuineita.
Normaaliturkkiset eläimet saa nylkeä ennen lähetystä. Eläin tulee lopettaa aivoja tuhoamatta.
Erityisen kiintoisaa tutkimusmateriaalia ovat sairaalta vaikuttaneet ja poikkeuksellisesti käyttäytyneet eläimet.
Evira tutkii eläimistä aivot rabiesviruksen varalta. Syöttirokotekampanjan onnistumista seurataan tutkimalla vasta-aineet verestä ja rokotesyötin merkkianieet hampaista ja luustosta.
Lisäksi Evira tutkii trikiinien ja ekinokokkiloisten esiintymistä. Kuolleina löydetyistä eläimistä pyritään selvittämään kuolinsyy.
Evira pyytää jäähdyttämään eläimen ennen lähettämistä, mieluiten 1–5 asteen lämpötilaan. Pakastaa ei kannata, ellei säilytysaika veny pitkäksi.
Eläin kääritään ensin runsaaseen paperiin, joka imee mahdolliset valuvat nesteet. Paperikäärö pakataan ehjään muovikassiin ja lopuksi tukevaan laatikkoon, jossa on täyteaineena lisää paperia. Laatikko teipataan kiinni.
Nyljetty eläin pannaan sellaisenaan muovipusseihin ja laatikkoon.
Pakettiin liitettävän lähetteen voi tulostaa osoitteesta www.evira.fi. Myös vapaamuotoinen lähete käy.
Ruhot toimitetaan Matkahuollon mukana Eviraan Ouluun. Evira maksaa lähetyskulut, tutkimus on ilmainen. Lähettäjä saa muutaman kuukauden kuluttua tutkimusvastauksen.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
