Soijatehdas vähentää 18 henkilöä Uudessakaupungissa
Tuotantohenkilöstön päivittäinen työaika pidennetään vuoden kokeilun ajaksi 12 tuntiin.Uudessakaupungissa sijaitseva soijajalostamo Nordic Soya Oy vähentää vakituista henkilöstöään enintään 18 henkilöllä. Yhtiön yt-neuvottelut päättyivät tällä viikolla.
"Toimintaa tehostetaan siirtymällä uuteen työaikamuotoon 1.1.2017 alkaen. Luottamushenkilöiden kanssa on sovittu vuoden kestävästä kokeilusta, jossa tuotantohenkilöstön päivittäinen työaika on pidennetty 12 tuntiin", yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Soijayhtiön lähiajan näkymät ovat tiedotteen mukaan hieman aikaisempaa valoisammat.
"Yhtiön päävientituotteen soijaproteiinikonsentraatin myynti on kehittynyt suotuisasti. Investointi SPC:n tuotelaadun parantamiseksi on juuri otettu käyttöön. Tuotannon joustavuuden parantamiseksi tehdyistä suunnitelmista on tehty investointipäätökset ja investoinnit saadaan käyttöön vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen aikana."
Yhtiö kertoi kesällä työllistävänsä kaikkiaan 63 henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

