Yrittäjät: Hallituksella vastuu
”Yhteiskuntasopimusta on hyvä yrittää saada aikaiseksi, mutta suuri haaste on, löytyykö riittävä yhteinen näkemys asiasta”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.
Mikäli näkemystä ei löydy, Järventauksen mukaan hallituksen täytyy pystyä ottamaan vastuu siitä, että kilpailukykyä edistetään. ”Juha Sipilältä vaaditaan silloin johtajuutta.”
Järventaus sanoo, että tähän mennessä Suomessa on edetty sen mukaan, että päätöksiä on tehty pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan. ”Nykytilanteessa se ei riitä. Kolmikannassa ei ole saatu aikaan kilpailukykyä edistäviä rakenteellisia muutoksia eläkesopua lukuun ottamatta.”
Yrittäjien ykköstavoite on edistää paikallista sopimista, jolla turvattaisiin pienten ja keskisuurten yritysten työpaikkoja ja saataisiin uusia.
”Korostan sanaa sopimus, joka on työntekijän ja -antajan yhteinen näkemys. Suomen kovimmat kilpailijamaat ovat kaikki edenneet tähän suuntaan.”
Järventauksen mukaan Suomessa on 170 000 yhden henkilön yritystä, joista moni palkkaisi apulaisen eli ensimmäisen työntekijän, jos kulut eivät nousisi liian suuriksi
Tämän lisäksi ylipäätään kaikkien työntekijöiden palkkaamista tulisi helpottaa.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
