Oppositio hiillostihallitusta vanhuksista
Oppositio haukkui tiistaina hallituksen vanhuspolitiikan.
Keskustan Juha Rehulan johdolla jätetty välikysymys tivasi hallitukselta toimia ja rahaa uuden vanhuspalvelulain toteuttamiseen, henkilökunnan saatavuuteen, kotipalvelujen kohentamiseen, omaishoitajien jaksamiseen ja omaishoidon tuen siirtämiseksi Kelalle.
Keskustan mielestä Kela takaisi tuelle samat perusteet kaikissa kunnissa. Rehulan mukaan kunnat voisivat myös maksaa kuntalisää lastenhoitotuen tapaan.
Välikysymykseen vastannut peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) myönsi, että omaishoidontuen myöntämisperusteita tulisi kunnissa yhtenäistää. Hän ei kuitenkaan luvannut omaishoitoon isompaa remonttia eikä tuen siirtämistä Kelalle. Asia ei sisälly hallitusohjelmaan, ja se lisäisi kustannuksia 130–163 miljoonaa euroa.
Sekä oppositio että hallitus katsoivat, että vanhusten tulee voida asua kotona mahdollisimman pitkään.
Guzenina-Richardson kehui vanhuksille nimettävää palveluvastuuhenkilöä ja ympärivuorokautiseen hoitoon tulevaa 0,7 hoitajan suositusta asukasta kohti. ”Mikään desimaaliluku ei takaa hyvä hoitoa”, Rehula kuittasi.
”Kustannuksia ei selvitetty riittävästi, hoitotyöntekijöiltä kuuluisi oikea totuus”, sanoi Arja Juvonen (ps.), itsekin vanhustenhoitaja.
Kokoomuksen Anne-Mari Virolainen löi keskustaa Esko Aholla, jonka mielestä valtiontaloudesta huolehtiminen jos mikä on sosiaalista politiikkaa.
Eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta tänään.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
