Lähi-Tapiolan kokonaistulos laski alkuvuonna – pääjohtaja silti tyytyväinen tulokseen
Suomen jähmeä taloustilanne ja kauppasodan uhan sekoittama sijoitusmarkkina vaikuttivat Lähi-Tapiola-ryhmän alkuvuoteen.
Lähi-Tapiola-ryhmän tuore pääjohtaja Sari Heinonen kommentoi ensimmäistä kertaa puolivuotiskatsausta. Kuva: Sanne KatainenLähi-Tapiola-ryhmä julkaisi keskiviikkona puolivuotiskatsauksensa.
Katsauksen mukaan ryhmän kokonaistulos oli alkuvuonna 162 miljoonaa euroa. Kokonaistulos laski huomattavasti edellisvuoteen verrattuna, jolloin luku oli 252 miljoonaa euroa. Sen sijaan liiketulos nousi 190 miljoonaa euroon viime vuoden vastaavan ajankohdan 142 miljoonasta eurosta.
Ryhmän lähettämän tiedotteen mukaan Suomen haastava toimintaympäristö, jähmeä taloustilanne ja kauppasodan uhka vaikuttivat myös Lähi-Tapiolan alkuvuoteen.
”Yritykset ovat varpaillaan, ja kustannuspaineessa ne myös kilpailuttavat vakuutuksiaan herkemmin. Työttömyyden kasvu ja irtisanomiset vähentävät vakuutettavaa henkilöstömäärää yrityksissä ja näkyvät siten suoraan vakuutusyhtiöissä”, pääjohtaja Sari Heinonen kommentoi katsausta tiedotteessa.
Heinonen kuitenkin sanoo olevansa tulokseen tyytyväinen.
”Kaikilla liiketoimintamittareilla mentiin hyvään suuntaan. Liiketoiminnan menestystä parhaiten kuvaava tunnusluku liiketulos parani, vaikka kokonaistulos laski. Maksutulo kasvoi ja yhdistetty kulusuhteen riskisuhde laski, joten olemme tyytyväisiä.”
Lähi-Tapiola vahinkoyhtiön vakuutusmaksutulo oli 326 miljoonaa euroa ollen 2,9 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella. Tulos oli 69 miljoonaa euroa eli laskua oli yhdeksän miljoonaa euroa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Omaisuuden ja toiminnan vakuutusten suurvahinkoja oli pitkän ajan keskiarvoihin nähden varsin tavanomainen määrä, mutta erityisen suurilta vahingoilta vältyttiin, tiedotteessa kerrotaan.
Lähi-Tapiola rahoituksen liiketulos oli 6,6 miljoonaa euroa, kun se oli vertailukautena 4,8 miljoonaa.
Henkiyhtiön osalta vakuutusmaksutulot kasvoivat 6,2 prosenttia 219 miljoonaan euroon. Yhtiön kokonaistulos alkuvuodesta oli 57 miljoonaa euroa, joka on hieman enemmän kuin vertailukautena.
Asiakkailleen ryhmä maksoi vahinkovakuutuksen korvauksia 514 miljoonaa euroa, joka oli 0,6 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Henkivakuutuksista Lähi-Tapiola maksoi omistaja-asiakkaillemme korvauksia yhteensä 196 miljoonaa euroa.
Lähi-Tapiola Varainhoito -konsernin liikevaihto oli 30,9 miljoonaa euroa ja liiketulos -1,7 miljoonaa euroa.
”Viiden vuoden lyhyellä aikajänteellä meidän korvausmenot myrskyihin, tulviin ja rankkasateisiin ovat tuplaantuneet. Näitä vahinkoja sattuu koko ajan enemmän.”
Lähi-Tapiolat Länsi-Suomi ja Pohjanmaa ilmoittivat myös eilen suunnitelmista selvittää yhdistymistä. Ilmoitus oli jatkoa kesäkuussa uutisoidulle Lähi-Tapiola Idän ja Lähi-Tapiola Savon suunnitelmille selvittää yhdistymistä. Jos fuusiot tapahtuisivat, molemmista yhtiöistä tulisi kooltaan merkittäviä.
”Yhdistymisillä haetaan vahvempia hartioita, jotta pystytään palvelemaan asiakkaita paremmin. Fuusioilla vastataan myös viranomaissääntelyn vaatimusten kasvuun”, Heinonen sanoo.
Heinonen ei vielä osannut arvioida, mitä tapahtuisi alueiden konttoreiden määrälle, jos yhdistymiset toteutuisivat.
”Palvelemme asiakkaitamme monikanavaisesti niin digitaalisesti kuin fyysisesti.”
Myös ilmastonmuutos vaikuttaa yhä enemmän Lähi-Tapiolan toimintaan.
”Viiden vuoden lyhyellä aikajänteellä meidän korvausmenot myrskyihin, tulviin ja rankkasateisiin ovat tuplaantuneet. Näitä vahinkoja sattuu koko ajan enemmän.”
Heinosen mukaan yhtiöllä on iso työ saada asiakkaansa varautumaan ja ennakoimaan ilmastonmuutoksen kasvaviin riskeihin.
Juttuun lisätty 13.8.2025 klo 12.30 pääjohtajan tarkemmat kommentit tuloksesta, eri alueyhtiöiden suunnitelmat selvittää yhdistymistä ja ilmastonmuutoksen vaikutukset Lähi-Tapiolan toimintaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



