Koululaisten talvilomat jatkuvat enimmäkseen poutaisessa säässä
Pohjois-Suomessa lomailijoiden laskettelusää voi olla alkuviikosta hankala, sillä luvassa on voimakasta tuulta.
Nyt lomailuvuorossa ovat muun muassa Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Karjalan koulut. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Tällä viikolla talvilomaa viettävät saavat nauttia enimmäkseen poutaisesta ja jopa aurinkoisesta säästä, kerrotaan Ilmatieteen laitoksesta.
Lämpötila lauhtuu maanantaina selvästi ja kipuaa plusasteille suuressa osassa maata, myös osissa Lappia. Kylmimmät alueet ovat Itä-Suomessa, jossa jäädään pakkasen puolelle.
Pohjois-Suomessa lomailijoiden laskettelusää voi olla alkuviikosta hankala, sillä luvassa on voimakasta tuulta. Lappiin on annettu tuulivaroituksia maa-alueille. Myös Perämerelle on annettu kovan tuulen varoitus maanantaille.
”Maanantaina, tiistaina ja ehkä vielä keskiviikkona tuuli voi olla voimakkaan puuskaista, ja se voi vaikuttaa erityisesti tuntureilla”, sanoo päivystävä meteorologi Tuukka Keränen.
Nyt lomailuvuorossa ovat lähinnä Väli-Suomen, kuten Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Karjalan, koulut. Myös esimerkiksi Jyväskylässä Keski-Suomessa vietetään lomia.
Ensi viikolla talvilomiaan viettävät vuorostaan Itä- ja Pohjois-Suomen alueen koululaiset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
