Soini: Hallitus ei tee muutoksia kotihoidontukeen
"Sosialismia ei pidä tuoda perheiden arkeen", kirjoittaa ulkoministeri blogissaan.Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan nykyinen hallitus ei tee muutoksia kotihoidontukeen. Soini kirjoittaa blogissaan, että joissakin puolueissa on esiintynyt tällaista haikailua.
Soini kertoo kiinnittäneensä viime aikoina useasti huomiota "kotiäitivihaan". Hän viittaa esimerkiksi demarinuorten maanantaiseen kannanottoon, jossa vaaditaan kotihoidontuen nykymuotoista lakkauttamista tasa-arvoperustein.
Kokoomuksen puoluekokouksen tuoreen päätöksen mukaan kotihoidontuki puolestaan pitäisi jakaa puoliksi vanhemmille.
Perussuomalaiset ei hyväksy kotihoidontukeen puuttumista. Soinin mukaan perhe saa itse päättää, miten se tämän tukiajan käyttää.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) sanoi jo elokuussa, ettei kotihoidontukea muuteta vaalikauden aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

