Tornionjoella jälleen hyvä lohivuosi
Tornio (MT)
Lohta nousee jälleen hyvin Tornionjokeen, vaikka viime vuoden ennätykseen ei päästä.
”Lohia nousee tänä vuonna noin 60 000–70 000”, tutkija Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskuksesta arvioi.
Tornionjoen lohikanta on monikymmenkertaistunut reilun kahdenkymmenen vuoden aikana.
Romakkaniemen mukaan lohikannan säätely on onnistunut.
”Sen sijaan vaellussiika ei ole kovin hyvissä kantimissa. Siinä on vielä tehtävää”, hän toteaa.
Tornionjoelta on muutaman viikon aikana löytynyt kuolleita lohia.
”Suurin yksittäisen kalastajan ilmoittama määrä on 30 kuollutta kalaa”, erikoistutkija Perttu Koski Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta kertoo.
Evira on saanut vasta yhden kuolleen lohen tutkittavaksi, joten aiheuttajaa on vaikea arvioida.
Koski toivookin, että kalastajat ottaisivat yhteyttä Eviran Oulun-yksikköön, mikäli löytävät vastakuolleen kalan.
Viime vuonna kuolleita lohia löytyi Tornionjoelta Lapin elykeskuksen arvion mukaan ainakin tuhat kappaletta.
Kosken mukaan ongelma kuulostaa samanlaiselta kuin viime vuonna. Silloin kaloissa oli jälkiä pyydyksistä tai muita mekaanisia vaurioita.
Osa on päässyt irti verkosta, loukusta tai rysästä ja osa irrotettu vieheestä.
”Varsinkin Ruotsissa perhokalastajien pyydystä ja päästä -kalastus on lisääntynyt”, Koski kertoo.
Viime kesänä helteet nostivat veden lämpötilaa, mikä heikensi vaurioituneiden kalojen selviämistä. Tänä vuonna sitä ongelmaa ei ole.
Suvi Niemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
