Lukijalta: Naton alaesikunta pitäisi sijoittaa Poriin – Mikkeli olisi nykyisen sotateknologian vuoksi riskialueella sotatilanteessa
Sodankäynnin luonne on muuttunut merkittävästi sitten toisen maailmansodan, muistuttaa Antti Roine. ”Ohjusten ja droonien toimintamatka on merkittävästi pidempi kuin tykistön noin 40 kilometrin kantama. Siksi esikuntaa ei ole viisasta sijoittaa 84 vuotta vanhojen kriteerien perusteella.”Naton maavoimien alaesikunnan sijoittaminen Poriin palvelisi myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan tarpeita.
Yleensä esikuntaa ei kannata sijoittaa lähelle eturintamaa, koska sodan syttyessä se on yksi ensimmäisistä maalitauluista. Tästä johtuen ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana armeijan päämaja oli Mikkelissä. Sodankäynnin luonne on kuitenkin muuttunut merkittävästi toisen maailmansodan ajoista. Ohjusten ja droonien toimintamatka on merkittävästi pidempi kuin tykistön noin 40 kilometrin kantama. Siksi esikuntaa ei ole viisasta sijoittaa 84 vuotta vanhojen kriteerien perusteella.
Suomen suurin maavoimien joukko-osasto, Porin prikaati, sijaitsee Säkylässä ja Niinisalossa. Porissa on myös lentokenttä, syväsatama, ja alueen kattavat maantiet, rautatiet ja tietoliikenneyhteydet.
Satakunnassa on myös Suomen ilmailuopisto, kaksi telakkaa, keskussairaala, hätäkeskus ja automaatioteollisuutta, kaikki tärkeitä resursseja sodan aikana. Porin yliopistokeskus tarjoaa Naton tutkimushankkeille päteviä resursseja, joita Naton innovaatiorahasto voi rahoittaa.
Satakunta tuottaa ja välittää lähes kolmasosan koko Suomen tarvitsemasta sähköstä.
Sodankäynnin kannalta tärkeä metalliteollisuus tuottaa Satakunnassa kuparia, nikkeliä, jalometalleja ja rikkihappoa sekä niiden jatkojalosteita. Ennen toista maailmansotaa kuparituotanto siirrettiin Imatralta Harjavaltaan ja Poriin. Samaa logiikkaa kannattaa soveltaa myös esikunnan sijoittelussa.
Käytännössä voidaan siis todeta, että Satakunnassa on jo nyt koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta tärkeitä resursseja, jotka sodan syttyessä joutuvat joka tapauksessa vihollisen ensimmäisiksi maalitauluiksi. Esikunnan sijoittaminen Poriin varmistaa myös Naton kiinnostuksen näiden avainresurssien puolustamiseen.
Porista löytyy toimistotiloja, asuntoja, englanninkielistä varhaiskasvatusta, kouluja kuten myös korkea-asteen tutkintoja. Eli esikunnan toiminta voidaan aloittaa hyvin nopeasti päätöksen jälkeen.
Puolustusliitto ja Puolustusvoimat tekevät sijoitusehdotukset tietysti omista lähtökohdistaan. Lopullisessa esikuntapäätöksessä tulee kuitenkin huomioida tärkeiden sotilasstrategisten faktojen lisäksi poliittiset sekä alueelliset näkökulmat.
Antti Roine
tekniikan tohtori
Ulvila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









