päivän punkti Viimeinen sammuttaa valot
Luonnonsuojeluliitto esitteli eilen saavutuksiaan. Järjestö kertoi ylpeänä, että luonnonsuojelijat ovat kaataneet kymmeniä turpeenottolupia.
Lista kaadetuista lupahakemuksista onkin kunnioitusta herättävä. Luonnonsuojeluliitto nimeää siinä yli 50 kohdetta, jotka se kertoo onnistuneensa sabotoimaan. Tehokasta toimintaa, kieltämättä.
Yhtä hyvin liitto olisi voinut tiedottaa, että se on onnistunut estämään tuhansien työpaikkojen syntymisen maaseudulle. Kun turveteollisuuden ei sallita kehittyä, tuotetaan energiaa hiilellä. Energiaa kun menee aina yhtä paljon, poltettiinpa turvetta tai ei.
Energiaa kuluu sen takia, että jokainen ympäristöihminen tarvitsee pesukoneen, sähkösaunan, uunin, vatkaimen, pölynimurin, television, sähkökäyttöisen viinipullon avaajan ja hiustenkuivaajan.
Ympäristöihminen asuu lämpimässä kerrostalossa ja tekee siistiä sisätyötä. Se kuluttaa energiaa. Jotta energiankulutus kääntyisi laskuun, olisi muutettava elämäntapoja.
Eihän sellainen käy.
Kuitenkin Suomen soista vain yksi prosentti on tuotantokäytössä. Kokonaan suojeltuja soita on miljoonia hehtaareita eikä niihin ole kukaan koskemassa. Kaikkia ojitettuja soita ei edes ole järkevää ottaa käyttöön, niin paljon niitä on.
Sen sijaan olisi järkevää ottaa turve niistä soista, jotka tuottavat metaania ja pahentavat ilmasto-ongelmaa. Kun turve olisi käytetty, suolle voitaisiin istuttaa metsää.
Bioenergian osuus kasvaisi, hiilen osuus vähenisi ja ihmiset saisivat töitä.
Kaiken lisäksi maailma pelastuisi.
Tämä olisi järkevää politiikkaa, jota ei kuitenkaan haluta tehdä. Turpeesta on tehty pahis, jonka piikkiin voidaan laittaa mitä tahansa. Kun luonnonsuojeluliitto antaa julkilausuman, ympäristöministeriössä tehdään asento ja vedetään käsi lippaan.
Turve halutaan käyttökieltoon, viennille on pantu rikkidirektiivi, ympäristöministeri lupaa sulkea kaivokset ja haja-asutusalueet aiotaan panna rakentamiskieltoon.
Tästä vihreilystä ei puutu enää kuin yksi määräys.
Viimeinen sammuttakoon valot ja tulkoon pois jalkaisin.
Bussia ei kannattaa odottaa, kun sitä ei tule.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
