Lukijalta: Halpuuttaminen on osuuskaupalle sadan vuoden vastuullinen perinne
Kirjoittajan mukaan osuuskaupan päävastuu kohdistuu jäseniin ja asiakkaisiin.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan S-ryhmän bonukset eivät estä kohtuuttomasti kilpailua päivittäistavaramarkkinoilla. Kuva: Kari SalonenOsuuskauppa Keskimaan edustajiston jäsen Esko Järvenpää pitää halpuutusta tarpeellisena. Hänen mukaansa kuluttajat ovat pysyneet sadan vuoden ajan uskollisena osuuskaupalle hyvän hintahallinnan vuoksi.
"Ajankohtaista halpuutuskampanjaa on arvosteltu tuottajien taholta, mutta esimerkiksi Keskimaa on viime vuonna leikannut omasta katteestaan siivun, eikä se ole tuottajilta pois. Siitä on seurannut jäsenmäärän lisääntyminen. Se on kestävää kehitystä osuuskaupalle, jonka ei tarvitse tuottaa huippuosinkoja."
Järvenpään mukaan on vastuullista pitää hintataso kurissa aikana, jolloin palkat eivät nouse ja eläkkeet alenevat. Hän vastaa Elintarviketeollisuusliiton Heikki Juutisen esittämään kritiikkiin toteamalla, että elintarviketeollisuudella olisi itsellään peiliin katsomisen paikka.
"Elintarviketeollisuudella on oman toiminnan tutkistelun paikka suurien osinkojen jakamisesta alkaen. Kohtuuton sorttimentti ja pakkausten prameuskin hämmästyttävät. Kustannustehokkuuden hallinta on yleensä ollut yritysten sisäistä toimintaa. Elintarviketeollisuusliiton oman arvion mukaan tuotanto ei ole Suomessa jostain syystä pysynyt EU:n elintarviketeollisuuden vauhdissa, mutta siihenkin vastaus löytyy vain kotipesästä."
Lue myös
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
