Fennovoima kertootorstaina ydinvoimakumppaneistaan
Fennovoima tiedottaa tämän viikon torstaina, ketkä sen osakkaista jatkavat ydinvoimahankkeessa. Yhtiön omistajien oli viime perjantaina ilmoitettava jatkostaan Pyhäjoen ydinvoimalahankkeessa.
Meijeriyhtiö Valio tukee ydinvoimalahanketta osakasyhtiö Majakka Voiman kautta. Viestintäjohtaja Pia Kontunen vahvisti asian MT:lle.
Osakasyhtiö Pohjois-Suomen Voiman omistaja Itä-Lapin Energia päätti sen sijaan vetäytyä Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta.
Fennovoiman omistajiin kuuluvat simolainen Rantakairan Sähkö ja Imatran Seudun Sähkö ovat edelleen mukana ydinvoimahankkeesta.
”Olemme mukana”, kommentoi perjantaina Rantakairan Sähkön sekä osakasyhtiön Pohjois Suomen voiman toimitusjohtaja Pasi Syrjälä.
Imatran Seudun Sähkö on mukana ydinvoimalahankkeessa. Yhtiön väistyvä toimitusjohtaja Aimo Sepponen kertoi MT:lle perjantaina, että yhtiön johto arvioi viime torstaina voimalahankkeen kannattavuuslaskelmia ja piti niitä kannattavina.
”Voimalahanke on pitkän tähtäimen hanke”, hän perusteli.
Voimajunkkarien 5,4 prosentin omistajaryhmästä valtaosan kanta on edelleen auki. Voimajunkkarien toimitusjohtaja sekä myös Jylhän Sähköosuuskunnan toimitusjohtaja Markku Pernaa kommentoi perjantaina, että Fennovoima tiedottaa osakkaiden puolesta 14. marraskuuta.
Edelleen auki ovat Alajärven Sähkön, Jylhän Sähköosuuskunnan, Kuoreveden Sähkön, Lehtimäen Sähkön ja Vimpelin Voiman kannat.
Seinäjoen Energia ja Ääneseudun Energia ovat mukana hankkeessa. Vaasa Sähkö on jäänyt sen ulkopuolelle.
Lukumääräisesti ylivoimaisesti suurin osa Fennovoiman omistajista on jo päättänyt olla mukana ydinvoimalan rakentamishankkeessa, jota yritys vie eteenpäin venäläisen Rosatomin kanssa.
Kokonaisomistuksesta määrä vastaa reilua kolmannesta. Ainakin 13 yritystä tai energialaitosta 67:stä on päättänyt luopua omistuksestaan ja 34 on päättänyt tähän mennessä olla mukana.
Kauppalehden (8.11.) mukaan Rosatom-yhtiö pyytää Venäjän hallitukselta noin 80 miljardin ruplan (1,83 miljardia euroa) avustusta, jotta se voi hankkia 34 prosentin osuuden uudesta ydinvoimalasta. Lehti siteerasi talouslehti Kommersantia.
Ydinvoimalayhtiöstä 14,6 prosenttia omistava Outokumpu on edelleen mukana. Lopullisesti osallistumisesta päätetään kuitenkin vasta, kun kaikki keskeiset sopimukset on neuvoteltu venäläisen laitostoimittajan Rosatomin kanssa.
Monien muiden osakasyhtiöiden, Talvivaaran, Componentan, Ovakon, AGA:n, Rautaruukin, Bolidenin ja Keskon omistaman Kestran, kannat ovat edelleen auki.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
